lauantai 13. heinäkuuta 2013

Sysmässä.

Loma alkoi heinäkuun ekana tiistaina ja aikas pian asetuttiin mökille, jota Hanski on jo pitkin kevättä rakennellut ahkeruudella.
Koitan täälä auttaa minkä voin, mutta tokihan minä en mikään rakentaja ole, mut lienee ihan kelpo apunainen ja ruokahuolto kumminkin pelaa.
Kun olin pieni rakensimme Nurmijärvelle talon, pappa rakensi omansa, samoin eno. Talkoilla ne tehtiin; toinen toisiaan auttaen. Ei se ole enää tätä päivää...Pappa oli ahkera talkoolainen, mutta häntä ei enää ole ja enokin on jo ikämies jne.Ei vaan löydy sitä jeesimisen henkeä. Hanskin veli onneksi tuli rungon pystytykseen auttamaan, ammattimies kun on. Muutoin ei ole juurikaan mökkivieraita näkynyt.Paitsi Mari L. kävi testaamassa pikaisesti saunan ja hyväksi haukkui =).  Valmis mökki epäilemättä houkuttelee enämpi. Ymmärrän kyllä. Ja ennen oli ennen ja nyt on nyt jne...Sama hommahan se on yhdistksenkin talkoissa, ei juurikaan ketään kiinnosta. Mut joo, sepä siittä.

No, some pitää ajantasalla maailman tapahtumista täällä syrjäisessä kolkassa ollessa. Esikoinen lähti heti lomani alussa kielimatkalle Englantiin ja pari päivää ensin Pariisissa. Hirveä tuli eroahdistus ja se huoli ja pelko. En tiennyt aiemmin olevani tämän luokan murehtija. Viestit reissunpäältä ovat olleet kuitenkin ihanan positiivisia, joten voinen hengittää vapaammin.. :)
Mari M. toi iloksemme tänne kaksi bortsunarttuaan hoitoon; Splitin ja Hupin. Vanhempi; Hupi oinkin entuudestaan tuttu, Split taasen uusi tuttavuus. Siinä missä Hupi ei koskaan väsy tuomaan heitettävää esinettä (kivi, käpy, keppi, neulanen, you name it!) niin Split ei väsy vahtimaan rantaa ja aaltoja. Se ei myöskään salli Hupin uimista, meidän koirien määräily ei ole tuottanut tulosta. Inkeri kertoi hänelle, että on kuules mein ranta ja ollaan niinko halutaan =D.
Tääl varmaan vierähtää loppulomakin ja taatusti rakennusmerkeissä viikonloppuja pitkälle talveen. Hyvä on ottaakin väliin etäisyyttä jos kohta töihin, niin myös kaikkeen muuhun. Asiat saa huomattavaa perspektiiviä ja tärkeydet korostuu, jonninjoutavuudet katoaa mielestä  kuin saippuakuplat. Ja toki olen suht varma, että vuosikymmenten päästä lapseni saattavat arvostaa tätä lomanviettotapaa huomattavasti enemmän kuin jos olisin kierrellyt ja kerännyt (yrittänyt kerätä!!) merkintöjä kilpailukirjaan ;o).

Hyvää kesää ystävät!
 Rauhaa ja rakkautta!

Mökki takaa.

Hieno piippu!

Mökki edestä eli rannasta päin.

Rakentaja rentoutuu pitämällä uimakoulua koirille.

Mökki jengi.

Me oltais valmiina aamu-uinille, missä Troy?

Troy ottaa lomasta kaiken irti ja etenkin tyhjentyneestä pehmeästä tilasta =)

Baywatch Päijänne

Tiskinurkkaus ja kesäkeittiö :)

Korkeanpaikan maalaukset on Hanskin heiniä.

Lauteet on täynnä aina kun sauna lämpee.

Oma ranta, rakkain ranta. Ja paras.


2 kommenttia:

koiramaista kirjoitti...

Baywath-päijänne vähän rikkoutuu ylläolevasta "uimakoulu kuvasta" :)

Heidi M kirjoitti...

:)
Rannalla on vahdit vahtimassa uintilupia, ei mitään muuta.

Täsmälliset pennut!

 Merri x Erica pennut syntyivät täsmällissti ensimäisenä laskettuna päivänä eli 22.12. ja ovat nyt reippaita viikon ikäisiä pötkylöitä. Sald...