maanantai 17. helmikuuta 2014

Viellä vähän törkin :p

Melkoisen mielenkiintoisa keskustelu kehkeytyi facen puolella tuosta edellisestä päivityksestä.
Hyvä niin, vaikka keskustelun estraadin olisi suonnut olevan jokin julkisempikin. Se käytiin kuitenkin rakentavassa hengessä mielestäni.
Se mikä minua kasvattajana eniten tämän OCD-mörön kanssa ärsyttää, on sen kuulumattomuus pevisaan vaikka selkeesti se alkaa olla ongelma joka siihen ilman muuta kuuluisi.
Kaikki voivat "ostaa" sen hyvän omantunnon tai minkä ikinä kuvaamalla koiransa ja kertoa tai olla kertomatta kuvaustulokset. On siis turha jeesustella, että olen välinpitämätön moukka jos en kuvauta kasvattejani kauttaaltaan, sillä varjolla, että sillä olisi jalostuksellista merkitystä. Jossain postimerkin kokoisessa skaalassa voi ollakin, mutta jos rehelliset kuvaustulokset ( = virallisesti lausutut, SKLn jalostustietokantaan kirjatut) jäävät vain tällaisten pikku-blogien/kotisivujen salaisuuksiksi, ei niillä ole merkitystä isommassa kuvassa.
Jalostukseen vaadittavat tiedot pitäisi mielestäni löytyä sitä varten pystytetystä tietokannasta jossa ne ovat kaikkien halukkaiden löydettävissä. Ei ole mitään järkeä, että jokaista jalostusvalintaa varten pitäisi suunnilleen palkata salapoliisi, että saisi kaikki tiedot kaivettua. Erittäin skeptisesti suhtaudun epävirallisiin tietokantoihin, joihin on kerätty tietoja hajanaisista lausahduksista tai vastaavista joita joku innokas on blogeista haalinut kasaan.
Sen lisäksi on tietysti tuonnit, joiden kohdalla ei ole useinkaan varmaa tietoa siitä, että koiria olisi OCDn osalta kuvattu. Useinmiten teksti OCD free-ulkomaalaisilla kotisivuilla tarkoittanee, että ko koira ei ole oireillut vaivasta. Samanmoisen tekstin voi kuka tahansa liittää koiransa tietoihin kotisivuillaan, niin kauan kuin kuvia ei virallisesti lausuta ja merkitä viralliseen tietokantaan. Ja ainahan voi syyttää sitten sitä toista vanhempaa viosta, joita jälkikasvuun ilmestyy, sehän on aika yleinen ja ikävä tapa :/ .
 Keskustelussa edellisen päivitykseni tiimoilta tuli myös esille sekin, että OCDn periytyvyys ei ole sen yksiselitteisempää kuin esim. lonkkanivel dysplastiankaan. Myös ympäristöllä ( = liikunta +ruokinta) on osansa. Useinkin tapahtuu nimittäin, että A-lonkkaisista vanhemmista syntyykin niitä viallisia ja OCDfree vanhemmista niitä ontuvia tapauksia.
Tässä yksi aika osuva puheenvuoro fb seinältä;
" Jos joku "sairaus" tai "vika" on diskurssin pääaiheena, sitä vältellään ja sitä "sairastavat" koirat, sukulaiset ja jälkeläiset poistetaan jalostuksesta. Samalla lisätään jonkun toisen vielä keskusteluissa tuntemattoman tai vähäpätöisemmän sairauden osuutta lisääntyä populaatiossa. Ja miksi näin on. No siksi, että mitään sairautta tai vikaa vastaan ei voi käydä ellei tunneta niiden perinnöllisyyttä sekä sitä kuinka laajasti sitä populaatiossa esiintyy. Jos nyt jollain koiralla tai vaikka kymmenelläkin on joku vika, ei se ehdi millään levitä koko populaatioon tai myrkyttää kaikkia koiria. Yksittäisistä pentueista näitä asioita on vielä vaikeampi saada selville. Joten jos Heidi ei kuvaa jotain koiraa kokonaan hampaista varpaisiin, se ei todellakaan hetkauta bordercollieiden esiintymistä tässä maassa eikä muissakaan. Jos sen sijaan tällä koiralla olisi kymmenittäin jälkeläisiä ja varsinkin sairaita sellaisia myös kuvaamattomien koirien kanssa, paine kuvaamisen olisi omistajallekin jo melko selvää (mutta jokin linja jää helposti pois jalostuksesta mikäli siellä ei nyt satu olemaan muuten täydellisiä koiria, joissa moni pohtii astuttaako vai ei). Sairauksissa, joissa ympäristön ja perimän vaikutus on 50/60, ei koskaan päästä palsta tms kivenkatkuisten keskustelun kanssa puusta pidemmälle. OCD on sairaus tai vika muiden joukossa. Jos ette kestä elää epävarmuuksien kanssa, älkää kasvattako. Kohta tulee joku uusi hysterian aihe, odottakaa vaan "

 Ennen kuin tutkimukset tautien periytyvyydestä saadaan selville, saattaa olla, että minä olen jo mullan alla. Ennen niiden julkituloa on kaiketi vain koitettava parhaansa tai sitten laittaa pää peloissaan pusikkoon...?
Ja ennen virallisesti lausuttuja kuvia jalostus lepää tämän ongelman osalta blogien/kotisivujen kirjoitusten varassa ( ja sen varassa mitä on jätetty kirjoittamatta!) ja juorujen seulomissessa.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Terveys puhuttaa.

Niin se aina tekee, mitä tulee koiriin. Aihe tuntuu olevan kovin tulenarka ja liekit leimahtavat keskusteluissa todella nopeasti. Vaikka niin tuntuu olevan jos keskustelu on hiukankin kriittistä, eikä vain onnittelua yms. Tosin en tiedä pystynkö itsekkään asiaa käsittelemään tyystin kiihkottomasti. Tuskin.

Omien kasvattien ikä on ihan pian täysi virallisten terveystutkimuksien vaatimuksiin. Minun kontollani on tietysti sijoitus narttujeni kuvaus. Lähtökohtaisesti jo persaukisena ihmisenä ei ole oikeastaan edes varaa kuvata koiraa päästä hännän päähän ja toisaalta; haluanko edes?
Toki se on jokaisen ihan oma asia mitä kuvaa ja kuinka paljon, mutta keskustelun tiimellyksessä olen joutunut ihmettelemään; etsitäänkö terveyttä vai sairautta? Jos joka koirasta ja sen koko rangasta pitäisi olla verrokkikuva m a h d o l l i s t e n vammautumisten varalle, kuullostaa se minusta rahastukselta. Ja eikö ne lääkärit kuitenkin ole ammattilaisia alallaan, jotta voivat tulkita kulloisetkin kuvat ja vammat?
Minun koirieni osalta siis PEVISA-vaatimukset riittävät = lonka/kyynerkuvat. Muutoin koira on minulle terve kunnes toisin todistetaan.
Näin kävi ekalle borderileni Tatulle, joka alkoi oirehtimaan irtopaloista n. 2 vuotiaana...Ehkä aijemminkin. Se ei ontunut, eikä valittanut. Ainoa oire oli takajalkojen teputtelu kun se kumartui juomaan tai syömään kupistaan.Se myös istui hassusti. Kinnernivelistä löytyneet irtopalat (ELL T.Talvio) aiheuttivat sekudääristä kipua selkään, josta oire.
(foto:H.Seppä)

Toinen luustomurhe tuli heti seuraavan borderin myötä. Tuubi kuvattiin D-D lonkkaiseksi ja oikealla myös nivelrikkoa. Monet harrastavat agilitya huonoista lonkista huolimatta, mutta itselleni en pystynyt perustelemaan lajin tarpeellisuutta Tuubin elämässä, jos kohta minulle se oli isku vasten kasvoja. Tuubin kanssa uppouduimme tokon ihmeelliseen maailmaan ja se oli kaikkinensa hienoa aikaa, valmennusrenkaan leirit ja SM-kisat ja kaikki.
Troy kuvattiin terveeksi luustoltaan. Yksikään fyssari, ei edes Piira ole löytänyt siitä ikinä jumin jumia! Lääkärissä se on käynnyt vain kastraatiossa ja rokotuksilla. Mikään rtg-kuva ei kertonut haastavasta luonteesta joka sillä on. Nyt kun se on liki 8v voisi sanoa sen olevan parhaimmillaan kaikinpuolin Pitkä tie!
(hahaha, edustuskuva :D )
 Ink on terve luustoltaan myös, eikä sillä ole minkäänmoisia muitakaan vaivoja ollut. Luonne on ihan paras mahdollinen ja joka viikko (vähintäänkin) mietin miten onnekas olen kun sain käsiini tuollaisen koiran :).
Varmasti sitä kuiskutellaan kuinka hyvä agilitykoira se on ja kuinka se menee hukkaan kanssani, kun ei taidot riitä sen luotsaamiseen maailma huipulle, edes piirikunnan tasosta ei voida puhua. Mutta elämä on niin paljon muutakin kuin suorittamsta ja suoriutumista!!


Keskustelu terveydestä ja agilitysta kiihtyi taas Vuorelan Lotan blogi-kirjoituksesta, jossa hän pohti syitä yhden agilitykoiran uran päättymiseen johtaneisiin syihin. Kirjoituksessa oli paljon asiaa ja paljon hifistelyä mielestäni. Niitä nyt enempiä ruotimatta on vain todettava, että yksikään koira ei lähde treenihallille yksinään, tuskin edes tekee esteitä itekseen vaikka ne ois omalla pihalla tarjolla kokoajan. Meillä ainakin saa kaikki esteet olla ihan rauhassa ellen  m i n ä   halua joitain temppuja teettää. Eli oisko vastaukset kumminkin siel peilissä...?
Oli miten oli, ei minunkaan mielestä ole mitään järkeä siinä kiireessä mitä nuoren koiran kanssa pidetään tänäpäivänä. Raviurheilu puolelta voidaan katsoa kuinka pitkäikäisiä urheilijoita varhain menestyneet hevoset ovat. Rankan treenauksen tuloksena ne siirtyy siitokseen tai harrastehepoiksi jo varhain kun pää ja/tai kroppa ei kestä.
Koirapuolella ei tietysti suoranaisesti ole kyse rahasta kuten raveissa, vaikka kyllä aglityn ympärillä pyörii jo melkoisia summia ja monelle se on ammattikin. Näin se kyllä lataa paineita nopeaan menestymiseen niin ammattilaisten kuin heidän oppilaidensakin niskaan.
Ja mitä tulee vammautumiseen eri lajeissa...Oman rotuni osalta voin sanoa, että nuo elävät aikamoisen itsetuhoista elämää ihan kokoajan; metsässä, pellolla, jäällä, missä tahansa aina mennään niin kovaa kuin päästään. Ja kyllä; koira on luotu liikkumaan!

Toivon todella hartaasti kasvattieni terveyttä! Tottahan toki se on minule kasvattajana huisin tärkeää.
Olipa tulokset mitä vain, niin ennen kaikkea toivon pikku-Karmiwille onnellista elämää, minkä tahansa tekemisen parissa ja ihan kaikesta ei tarvitse edes kilpailla eikä menestyä kuin omiksi tarpeiksi ;o)


Täsmälliset pennut!

 Merri x Erica pennut syntyivät täsmällissti ensimäisenä laskettuna päivänä eli 22.12. ja ovat nyt reippaita viikon ikäisiä pötkylöitä. Sald...