torstai 22. lokakuuta 2020

Vuosi 2020




 Vuosi on melkeimpä vierähtänyt edellisestä päivityksestä, kuten näköjään tapana nykyään.

Tämä vuosi oli meille vain ja ainoastaan paimennusta. Ollaan Jaskan kanssa oltu Leena Jussilan vakio asiakkaita jo yli vuoden ja jatkuu yhä. Paimennus on siitä vekkuli laji, että välillä edistytään isolla loikalla ja sitten, syystä tai toisesta, tulee takapakkia reilusti. Leuka rintaa ja aloita alusta.  Meille näin kävi kevät talvella, jolloin kehitys oli huimaa ja olin todella luottavainen kun laidunkausi alkoi. SItten käytiin muutamassa vieraamassa paikassa treenaamassa ja yhtäkkiä oltiinkin lähtöruudussa! On tosi vaikea sanoa, mikä sen aiheutti. Peilistä toki taitaa syypää löytyä, koska osaamattomuuttani olen varmaan vienyt Jaskaa liian vaikeisiin tilanteisiin sen osaamis- ja kokemustasoon nähden. Sittemmin olen oppinut myös nauttimaan mietintämyssyn vetämisestä syvälle päähän, kun joutuu miettimään keinoja edetä ja toisaalta keinoja välttää tapahtumien uusiutuminen.


Kalajoella Loiskuttamassa!

Vaikea paikka meille oli ensimmäiset kisat Pohjanmaalla ja Perttelissä. Olosuhteet Kälkäjän pelloilla eivät ihan vastanneet sitä mitä olin kisoissa nähnyt ja lampaat olivat ihmiseen liimautuvia. Sielä ajoimme 4 virallista rataa ja yhden epävirallisen. Yhteistuloksissa taidettiin olla kuudensia tai seitsemänsiä. Tulostaso kuitenkin laski kokoajan turnauksen edetessä ja aloimme molemmat jännittää nostoja, jotka menivät perselleen joka kerta. Sen olen oppinut, että jos nosto ei mene hyvin on todennäköistä, että koko rata menee reisille.

 Perttelissä kisattiin nuorten koirien mestikset ykkös-ja kakkosluokissa. Ennen radalle menoa ei jännittänyt yhtään, mutta tolpalla olikin yhtäkkiä suu rutikuiva ja pää tyystin tyhjä ajatuksista tai suunnitelmasta. Saatiin raavittua taas kasaan johkin porukan puoliväliin oikeuttava pistemäärä kahdessa päivässä, mutta Jaskalla oli vaikeeta.


Näiden kinkereiden jälkiraivaustöitä on ollut riittämiin. Piti palauttaa koiran itseluottamus edes jollekin tasolle, että uskaltaisi kohdata eläimet yksin, hakukaaren päässä ja nostaa ne liikkeelle rauhallisesti. Toistoja ja takaisinpäin paluuta oli taas tehtävä ja paljon. Nyt tilanne vaikuttaa parantuneen suht siedettävälle tasolle ja ja stoppi nostossa onnistuu ja nätti nosto. Ainakin "kotona" Leenalla.

Viikon päästä mennään uudemman kerran Pertteliin, tällä kertaa perusrata tilaisuuteen. Jaskalla on tarvittavat taidot radan hyväksytysti suorittamiseen, kunhan minä muistaisin pitää pääni kasassa ja tukea sitä niin hyvin kuin vain voin!


Kasvattipentu Taavi oli meillä reilun vuoden päivät. Se ei ollut onnellinen meillä, lähinnä johtuen Inkin ja Pinkin vihamielisestä ja alistavasta asenteesta sitä kohtaan. Se tunsi varmasti olevansa ulkopuolinen aina, eikä meidän mujat vaan suostuneet hyväksymään sitä. Mitään tappelua ei ollut, koska Taavi on niin super-kiltti. Enemmänkin se oli henkistä väkivaltaa. Taavi löysi kuitenkin täydellisen kodin mun ystävän luota ja on saanut hurjasti lisää itseluottamusta ja ilon elämään! Ihan parasta on nähdä sitä rentona ja onnellisena!

Myös Pink on lähtenyt uuteen kotiin ja asustelee Järvenpäässä nuoren Essin kaverina. He harrastavat monenmoista ja agilitykin on vahvasti suunnitelmissa. Pink on niin onnellinen jakamattomasta huomista ja harrastusten palaamisesta sen elämään!

Leenalta ostin kesällä narttu pennun kutkuttavasta yhdistelmästä Leenan Nero x Kemi Kim. Narttukin on siis Leenan. Se on Anja Lehtiön Kemi Keeshan sisko ja kiihkeä pirulainen, jolla on vauhtia ja eläinfiilistä. Nero on taitonsa vakuuttanut useissa kisoissa ja ihanalla olemuksellaan. Minulle tullut pentu tästä yhdistelmästä Hani, menehtyi kolmisen viikkoa luovutuksesta, maksashuntiin. Leena tarjosi minulle itselleen jättämäänsä narttua ja lyhyen mietinnän jälkeen Lulu päätyi meille! Se on varsin timakka likka ja vauhtia piisaa! Se on rohkea ja varsin järkevä pentu vaikka tuntuu, ettei siinä vauhdissa ehdi mitään ajatella! Lampailla se on käynnyt muutaman kerran ja vaikutta erittäin lupaavalata.

Taavin kasvattajan Katja Suontaustan kanssa päädyimme yhteis-pentuprojektiin ja astuttamaan Taavin emän Keijon (Erica) Karjapaimenen Merrillä. Astutus on tapahtunut ja pennut syntynevät jouluviikolla. Kirjoitan tästä projektista kuitenkin ihan oman tarinan, jossa enemmän tarinaa koirien taustoista ja siitä miten tähän päädyttiin.


maanantai 4. marraskuuta 2019

Vuotuinen päivitys.

Blogin päivitys on jäänyt somen myötä todella vähäiseksi. Ennen joskus tuli päivitettyä enemmänkin ja pidettyä ehkä jonkinlaista treenipäiväkirjaa samalla. Vaan eipä enää ole tullut näin tehtyä. Jospa siis vuodattaisi jotain edes kerran vuodessa.

Vuosi 2019 jää mun harrastus maailmassa vuodeksi, jolloin agility poistui mun elämästä aika pitkähkön hiipumis vaiheen jälkeen. Viime kevään olin kyllä vielä viikkoryhmässäkin Pinkin kanssa ja vaikka koulutus oli erinomaista, en vaan saanut siitä lajista enää mitään kiksiä. Ostin lisenssinkin huhtikuussa, kisasin kaksi kisaa kotimaassa.
 Viime syksynä ilmottauduin Bordercollie Classickiin, suurimmaksi syyksi koska se pidettiin Saksassa ja koska olin pitkään halunnut tapahtuman kokea. No, sinne olisi hyvin voinut lähteä ilman koiraakin, mutta viime vuoden puolella agilitykipinää oli sen verran, että uskoin innostuvani treenaamaan tapahtumaa varten. Otin vapaatreeni kortin hallille kesäksi 120€ ja kävin ehkä kaksi kertaa tekemässä jotain.
Saksan matka oli jokatapauksessa upea! Vaikka olin matkassa reisi revähtäneenä, pääsin näkemään monenmoista Saksaa ja se on kyllä iso ja hieno maa! Parasta oli nähdä Jennifer ja Pinkin pentu Time, Theressa ja vuoret!





Tapahtumana BCC oli hieno nähdä ja bordereiden koko kirjo ympäri Eurooppaa oli kyllä kokemisen arvoinen. Omia koiria tai kasvatteja ei tarvitse siinä joukossa milläänlailla hävetä. Itse radoista ei meidän kohdalla jäänyt kerrottavaa. Olin syönyt kipulääkkeitä reilun viikon, reilusti. BCC koittaessa mun suolisto sanoi, että nyt riittää ibuprofeiini ja ihan kaikki muukin. Vietin BCC tapahtuman hyvin lähellä WC parakkia.

Saksan reissun jälkeen en ole palannut enää agilityn pariin. Pink on päässyt ystäväni kanssa treenaamaan silloin tällöin ja se on toki kivaa, koska hän nauttii tekemisestä kovasti, ei niin väliä kuka on ohjaksissa.

Agilityn syrjäyttäjänä on toiminut paimennus. Jaskan kanssa ollaan uppouduttu sen saloihin niin hyvin kuin nyt voi ilman omia lampaita. Rahaa menee ja Volvoon tulee kilometrejä tolkuttomasti, mutta minkäs teet kun laji vie mennessään. Minulle se lienee myös psykoterapian korvikettakin. Tai enhän minä paimentaessa vaikeita asioitani käsittele, mutta en myöskään kykene niissä silloin piehtaroimaankaan. Oli miten oli, paimennus on niin hyvin erilaista kuin mikään muu laji jota olen harrastanut. Niin kokonaisvaltaista ja loputtoman kiehtovaa ja vaikeaa, että se pitää otteessaan kyllä lujasti.
Se mistä Jaskan kanssa keväällä aloitettiin, edelliskauden eskarin jälkeen, täytyy olla tyytyväinen mihin ollaan päästy. Minulle kuitenkin aivan uusi kokemus kouluttaa  koiraa paimennukseen! Tässä lajissa kyllä oppii olemaan iloinen pienistäkin edistysaskelista. Ja kuinka nöyränä se ihmisen pitää kun kaikki muuttuu taas kun on erilaiset lampaat, erilainen olosuhde ym. Muuttujia riittää!

Kesällä kävin katsomassa useitakin paimennuskisoja ja onhan noita tullut kierrettyä katsomon puolella aiemminkin. Verrattuna agilityn vastavaan tapahtumaan tunnelma on rennompaa, kaikki haluaa, että kaikki onnistuisivat. Kaikkien puolesta jännätään. Yhtään kertaa en ole kuullut kiukuttelua aikatauluista (joita harvoin on. Kisat alkaa klo X ja kestää minkä kestää) tai muistakakaan järjestelyihin liittyvästä. Siitä ollaan iloisia kun kisoja on ja talkoo porukkaa ja tiloja niitä tekemässä. Myös jos kisaajalle sattuu epäonnea radalla, ei sitä pureta potkimalla seiniä tai paiskomalla tavaroita. En ole havainnut juurikaan turhautumista niissäkään tilanteissa. Aikalailla hymyssäsuin radalta tullaan ja "ens kerralla paremmin!" Voihan olla, että olen niin uusi lajin parissa, että en huomaa kaikkia nyansseja, mutta hyvä niin!

Joitain ihmisiä, kavereita agilityn parista kaipaan kyllä, mutta kaiketi he tulivat ja olivat elämässäni vain lajin takia ja kautta, koska moni on hävinnyt, osa on yhä mukana.  Toki monenmonta uutta tuttavuutta on tullut paimennuksen kautta elämääni, balanssi on siis hyvä.


No se minun harrastus maailmastani.
Kasvattamisen suhteen olen vähän mietinnän äärellä. Astuttaako Pink vielä? Minkälaisella uroksella? Haluaisin itselle siitä pennun, mutta en halua enää koiraa muuhun kuin paimennukseen. Pinkillä on taipusta, mutta ei riittävästi. Vastapuolella pitäisi siis olla senkin edestä.
Tapahtuuko se ensi vuonna vai koska, jää nähtäväksi.

Jaskan myötä on into kokeilla kouluttaa toinenkin paimenkoira, kun omat taidot ja tiedot karttuvat. Tällähetkellä ei ole kuitenkaan resursseja. Meillä on kasvamassa yksi nuori koira, josta tulee paimen myöhemmin, mutta se ei ole minun eikä jää minun hoteisiin sen koulutuskaan. Hän on bluemerle narttu Taavi (Valmis Lennox x Erica) ja on heittämällä helpoin ja kiltein pentu mikä on ikinä meillä ollut! Se ei ole ikinä, edes leikillään purrut ketään ihmistä, ei liioin mitään huonekaluja tai muutakaan. Se iloisesti juoksentelee ja touhuaa ulkona, mutta sisällä se nukkuu omalla paikallaan tai sohvalla, ei touhua mitään sisätiloissa! En tiedä onko siinä ehkä jokin vika vai voiko koira olla myös tällainen!? No, sisäsiisteyden kanssa on sitten kohdattu haasteita, että ei se ihan täydellinen ole.


Tämmöisiä mietintöjä tämän vuoden loppupuolelle. Muutamat treenit vielä ennen talvitaukoa!


maanantai 3. joulukuuta 2018

Vuosi 2018

Vuosi on vajaan kuukauden kuluttua taputeltu ja uusi on edessä.
Kulunut vuosi on ollut henkilökohtaisesti erittäin vaikea ja raskas, kun se alkoi Tammikuussa esikoiseni siunaustilaisuudella.
Jotenkin siitä on rämmitty eteenpäin ja minua ajoi eteenpäin kaikki annetut lupaukset. Yhtäkkiä tajusin, ettei elämä ehkä jatkukaan ikuisesti tai edes niin kauan kuin on kuvitellut ja halusin saada luvatut Pinkin jälkeläiset niitä pitkään odottaneille. Ja onhan pentujen saaminen ja hoitaminen aina niin ihanaa, että jaksoin sen voimalla ryhtyä toimeen. Kaikki meni kuin elokuvissa, ilman ongelmia ja Pinkin ja Samurain Suklaa-pennut syntyivät kevät kuumalla.
Elokuun alussa hartaasti odotetut pennut lähtivät uusiin koteihin. Vaikka OD riski ei yhdistelmässä ihan hirmu suuri ollut (jos näin nyt voi edes sanoa?! Mistä lienee se aina puskee?) sairastui siihen yksi uros pennuista, mun rakkaalle ystävälle mennyt Raipe :( . Se on operoitu ja toipuu hyvää vauhtia. Muita tapauksia ei ole ilmennyt. Useista pennuista omistajat otattivat välikuvat ja puhtaita olivat. Yksi kahdeksasta on toki se yksi liikaa, mutta kuitenkin aika tyydyttävä tulos. Muutoin on porukka ollut pentuihin erityisen tyytyväisiä ja kyllä tästä porukasta vielä kuullaan!

Jaska tuli vuoden ikään. Hieman ennen merkkipaalun täyttymistä laskeutumaton kives leikattiin pois  nivuskanavasta ja samalla se toinenkin, kun ei hän sitä kiusaa tarvitse. Samoilla unilla otettiin epäviralliset luustokuvat ja erittäin terve ja hyvä oli, ei mitään huomautettavaa.
En ole innostunut Jaskalle agilitya opettamaan, muutaman kerran yritin, mutta kun oma motivaatio puuttuu niin ei siitä mitään tule. Paimennusta sen sijaan ollaan käyty ahkerasti harrastelemassa. Kilometrejä tulee ja rahaa menee, niin se on. Toivon mukaan saisin omat lampaat niin helpottaisi hieman.
Pink teki pentujen lisäksi puuttuvat nollatulokset ja siirryttiin aglityssa kakkosiin. Siihen se innostus sitten lopahtikin.


Å-pennut ovat aloitelleet kisa uriaan! Muutamat ovat uskaltautuneet agilityn hypäreille, Tao sai TK1 tokossa ja etenee luokissa ylöspäin hienosti. Vesa harjoittelee PEKO hommia ja Reina treenaa aksaa.  Pixie kävi myös missikisoissa nappaamassa Hn! DJ aksailee ja pitää Lauran vauhdissa juoksulenkeillä :) .

Q- pentueessa on kovia tekijöitä joka vuosi! Ais sai TVA tittelin, on kisannut tokossa ja koiratanssissa ja esiintynyt edelleen Heinin koirasirkuksessa.
Devinillä on ollut vähän kremppaa sielä ja täällä ja ilmeisen usein jonkun kaahaamisen seurauksena? Muutama agility startti kuitenkin!
Jossu on myös aksaillut ja kisannutkin jonkun kerran. Kovaa mennään aina ja silloin sattuu ja tapahtuu.
Himo kärsi oudosta reisilihas (?)vammasta ja joutui pitämään pitkään taukoa agilitysta. Hienoja tuloksia on tullut kuitenkin aina kun on radalle päässyt!
Qra on hirmu vedossa edelleen ja jatkaa nollaratojen tekemistä ja viihtyy usein podiumilla!

Uusi vuosi on kasvattamisen osalta mukava ottaa vastaan uteliaissa tunnelmissa kun yhä useampi Karmiwa näyttää osaamistaan maailmalla.

Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta kaikille rakkaille kasvattieni omistajille, onnea, terveyttä ja menestystä myös vuoteen 2019!

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Pentukesä alkaa olla ohi.

Pennut ovat lähteneet uusiin koteihinsa, jotka löytyivät osin vanhasta jonosta (Ink x Tough) ja muutama ilmaantui ihanasti ja omistaja kaarti tuntuu juuri oikealta ja hyvältä, kuten pennutkin.
Tämän pentueen kanssa kerkesin viettää aikaa todella runsaasti. Olin lomalla kun ne olivat 4-7 viikkoisia. Oltiin mökillä ja käytänössä istuin niiden kanssa pihalla aina kun olivat hereillä. Mahtavia, rohkeita seikkailijoita! Ne tutustuivat vaikka minkämoisiin alustoihin ja rymysivät aina siellä missä oli vaikeinta kulkea. Järvenranta ja vesi tulivat tutuksi, tottakai.
Loman loputtua lähtivät pennutkin, Time-tyttöstä lukuunottamatta, jonka vien Saksaan syyskuussa, kun rokotukset on kunnossa. Toivon sydämmestäni kaikille pennuille paljon terveitä vuosia ja onnellista elämää!




Nyt kun on vähän pentu-krapula päällä, ei ole ehkä paras aika miettiä kasvatustyön jatkoa, mietin kumminkin, pitkin matkaa.
Jokunen karikkokin on tullut tässä "uralla" jo vastaan ja silloinkin joutui miettimään harrastamisen mielekyyttä. Sitä jouduin miettimään taas kun pentukyselyihin vastailin. En tiedä mitä oikeasti oletetaan kun pentua hankitaan ja tässä mielestäni harrastuslajeista agility vääristää tätä eniten.
Kysellään vanhempien hyppytekniikkaa, kontaktien suoritusta, kääntyvyyttä jne lista on pitkä. Eikö nämä ole asioita, jotka opetetaan koiralle? Voin toki olla väärässäkin, mutta yhdelläkään omallani agilitytaidot eivät ole olleet tehdasasetuksissa. Myös etsitään vikaa yhdistelmästä; jotain terveysriskiä on pakko löytää! Mitään en ole salannut enkä piilotellut, en nyt enkä aiemmin. Kaiken minkä tiedän olen kertonut, siksi tuntuukin hyvin pahalta kun tullaan kertomaan miksi minun kasvattini ei kelpaa jollekin.
Minä yritän todellakin parhaani, mutta eihän se kaikkia miellytä, eikä tarviikkaan.
Minä myös myin pentuja ekaksi koiraksi ja "lenkkikaveriksi", jolle ei ole räätälöityä tulevaisuuden suunnitelmaa. Pidin ihmisistä ja heidän ajatuksistaan ja ne ohittivat monta aktiivi-aksaajaa, jotka halusivat lisää kalustoa kilpa-talliin. Aika näyttää kuin käy, mutta etusijalla tässä koiran onnellinen elämä, ei tulokset tai mikään kisaaminen ylipäätään. Jos sitten huvittaa, niin se on oikein kiva plussa.
Bordercollie on saanut ihan kummallisen maineen hyperkoirana, jota pitäisi olla jatkuvasti aktivoimassa sinne ja tänne. Jos ei ole viiden lajin valio ei ole BC eikä mikään!
Itse kaipaan kisakentille yhä vähemmän. Nousukiidossa oleva agility on vääristänyt BC jalostuksen ja monen muun rodun kohdalla kasvattajat tuskailevat samaa, mutta ehkä BCn kohdalla vielä enemmän sen ollessa "muotirotu". Halutaan aina vaan pienempiä koiria, aina vaan vikkelämpiä. BC ei ole pieni rotu! Enkä halua olla edesauttamassa jos siitä ryhdytään sellaista vääntämään.

Mut, joo. Ehkä oon aika yksinkin näiden ajatusteni kanssa ja ehkä ajatukset saavat uuden suunnan jos nämä nyt lähteneet pennut osoittautuvat hyviksi kavereiksi. Mut nyt juuri ja tällä hetkellä tuntuu, että "I rest my case".


perjantai 25. toukokuuta 2018

Suklaapalleroiset syntyivät!

Pink synnytti ekan pentueensa 23.-24.5. välisenä yönä.
Kokemus oli sille hämmentävä kaikkine esituntemuksineen. Se ei juurikaan petaillut, mutta yritti kovasti piiloutua. Rauhottui lopulta kun istuin sen seurana pentulaatikossa.Yhdentoista tienoilla alkoi synnytys ja sitä kesti  yhteen yöllä. Pentuja tulla pulpahteli tasaisin välein. Ekojen kahden kanssa Pink ei osannut ryhtyä mihinkään toimeen, niinpä minä otin ne kalvoista, kuivasin ja katkoin napanuorat. Vasta kun ne olivat nisillä Pink tuntui heräävän tapahtumaan. Seuraavat kuusi se hoiti kuin vanha tekijä.
Pennut ovat kaikki ruskeavalkoisia ja aika nuukasti joillakin on valkoista. Kaikki painoivat hieman yli 300g. Ei yhtään jättiä, ei yhtään kirppua, tasainen pentue joista 5 urosta ja kolme narttua.
 Nyt on maito lähtenyt kunnolla tulemaan ja kasvaminen voi alkaa!



maanantai 21. toukokuuta 2018

H-hetki lähestyy!

Ollaan siirrytty viikolle 21 ja pennut syntynevät tällä viikolla, loppuviikosta varmaan.
Käytin Pinkin rtg kuvissa ja niissä paljastui, että hedelmöitys on tapahtunut vasta tokan astutumisen jälkeen joitakin päiviä. Niimpä tuo laskettu aika siirtyi viikolla. Pink on aikamoisen kokoinen. Rtg kuvista ei saanut 100% varmuutta lukumäärästä, koska huonosti ne näkyi. Arvio oli kuitenkin 6 tai enemmän. Jännitys tiivistyy, enkä malta odottaa pikku biibereiden näkemistä :)

Tässä Pink kun vuorokausia oli 55


Mikäli kaikki menee hyvin niin muutama pentunen on ehkä viel kotia vailla!

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Pink & Samurai

Pink aloittikin juoksunsa paljon odotettua aikaisemmin, juuri kun Samurai oli lähtenyt Itävaltaan lumivyöry juttuihin. Viikossa juoksu kehittyikin juuri sopivaksi ja kun menimme Pinkin kanssa Samuraita ja Karoliinaa vastaan lentokentältä 18.3. oli homma pienen tutustumisen jälkeen selvä.
Käydään vielä tiistaina 20.3. Raisiossa ja sitten vaan jännätään, että onnistuiko :D

Edit 16.4.2018

Vyötäröön on Pinkillä ilmestynyt sen verran lisää leveyttä, että uskallan väittää sen olevan tiine.









Vuosi 2020

 Vuosi on melkeimpä vierähtänyt edellisestä päivityksestä, kuten näköjään tapana nykyään. Tämä vuosi oli meille vain ja ainoastaan paimennus...