perjantai 2. kesäkuuta 2017

Jalostuksen sietämätön keveys.

Tänä vuonna oli vakaa tarkoitus astuttaa molemmat koirat; Ink ja Pink.
Pinkin kanssa oli suunnitelmissa lähteä Hollantiin, sulhon kanssa treffit oli sovittu jo viime vuoden puolella. Keväällä sain kuitenkin projektin kannalta surullisen uutisen; sulhasen Lessin serkku (emän puolelta) oli sairastunut epilepsiaan. Kävi vielä ilmi, että sen isän siskolla oli epi-pentue.
Se sitten siitä. Lentoliput on ostettu, mutta nyt siitä tulee vain pitkän viikonlopun lomareissu. Hyvä tietenkin, että asiat tuli julki ennen astutusta!
Inkerille sulhoa etsiessäni olen koittanut sukkuloida epien ja OD-sukujen viidakossa ja voi kyllä rehellisesti sanoa, että tervettä linjaa EI ole. Näiden lisäksi on tottakait pevisat ja sitten pitäis katsoa kaikki muut vitamiinien imeytymisen estävien geenivirheiden osuminen, hammaskiilteenliukeneminen ja mitä kaikkea näitä onkaan. Ja jos nyt näistä sapluunoista menee läpi, on mietittävä ääniarkuuksia ja mahdollisia viirauksia ja luonnetta nyt ylipäätään.
Vaikka ihmiseen ei ehkä pitäisi verrata, teen sen kuitenkin. Jos kriteerit ihmisillä menis samaan suuntaan kuin ne BC jalostuksessa tuntuvat menevän, sukupuutto olisi varmaan tosiasia.
Koirat ei tietenkään maailmasta lopu, ei edes beeceet.
Suuri ongelma juurikin näiden EPI ja OD tapausten osalta on tottakai periytyvyyden mysteeri. Hannes Lohen ryhmä EI OLE löytänyt altistavaa geeniä tai geenivirhettä, vuosien työstä huolimatta. Meillä ei ole kattavaa, luotettavaa tietokantaa sairastuneista ja operoiduista koirista. On olemassa epävirallisia tietokantoja, jotka perustuvat ihmisten omaan aktiivisuuteen ilmoittaa koiransa sinne. Sieltä puuttuu jo Suomen osalta aivan valtava määrä sairastuneita koiria, sama koskee ihan varmasti myös Eurooppalaisia tietokantoja.
Suomen kennelliitolla on lausunta systeemi ODn osalta valmis. Puuttuu toimeenpano. Valmiudet on olleet jo kauan, teot puuttuvat. Sama taho kuitenkin uhkaili minua kurinpitolautakunnalla kun olin viimekesänä tehnyt ODn osalta riskiyhdistelmän! VMP!!!!
Kyllä riittäisi kurinpitolautakunnalla hommia kun alkaisivat marssittaa tuomiolleen riskin ottaneita BC kasvattajia! Ja toistan; OD lausuntojen saaminen koiranettiin on SKLn saamattomuudesta kiinni, kaikki muu on valmiina.
Kestää tietenkin vuosia, että tietokantaan tihkuu edes hiukan riittävä määrä tietoa. EPIn osalta mitään tällaista ei ole lienee edes luvassa. Kasvattajat ovat siis kuulopuheiden ja epävirallisten tietojen varassa ja sitten on viellä kaikki se mitä ei tiedä: ne koirat jotka on hiljaisuudessa operoitu, eikä siitä ole missään mitään tietoa.

Koiran ostajalla on tietysti kovat odotukset aina kun koira hankitaan. Paperit sanoo, että loistava liitäjä pitäisi tulla. Kun näin ei sitten käy on pettymys suuri. Ja sitä se on kasvattajallekin. Minulla on ollut kaksi ihanaa, mutta luustosairasta koiraa ja tiedän sen pettymyksen.
Menemättä sen syvemälle yksittäiseen tapaukseen, totean vain, että juurikaan ikinä en ole tuntenut itseäni niin rikolliseksi ja pahaksi ihmiseksi kuin vastatessani OD syytöksiin. Se oli todella syvästi loukkaavaa.
Tämä on siis se paradoksi jonka kanssa kasvattaja elää; pitäisi tietää kaikki mikä ei ole edes tiedossa ja pystyä takaamaan 100% terve koira ostajalle. Minä en ole tämmöisiä lupauksia koskaan antanut, mutta oletusarvo se on.

OD on räjähtänyt käsiin rodussa. Kasvattajat keskustelevat asiasta kulisseissa vilkkaasti ja onneksi edes se epävirallinen tieto liikkuu, jossain mittakaavassa. Kaikki katseet on siis jalostuksessa vaikka kuulimme kasvattaja luennolla OD olevan monifaktorinen syntysyiltään; siihen on vaikutus myös ympäristöllä ja ravinnolla. Se ohitetaan kaikissa puheissa.
Olen mietinyt usein esim. pitävien tekonurmipohjien tulemista yleisempään käyttöön agilityssä ja tokossa. Se mahdollistaa ympärivuotisen harjoittelun ja pentujakin treenataan halleissa. Vaikka rimat on maassa, treenataan ohjauskuvioita kovassa vauhdissa; jarrutuksia, kiihdytyksiä... Mene ja tiedä.
Mutta kun ollaan tosipaikan edessä on kasvattaja se joka on tuomiolla kun koirasta ei tullutkaan toiveiden täyttäjää.
Omien koirien luustosairauksista oppineena en tee alle vuoden vanhalla koiralla lainkaan agilitya. Eka vuosi opetellaan vain liikkumaan ja oppimaan. Vuoden vanhana koira oppii oikein hyvin agilityn salat. Luusto ja pääkin kestävät lajia silloin jo paremmin. Mutta tämä on vain minun tapani toimia.

Inkillä vois viellä yhden pentueen tehdä. Sillä on kaksi pentuetta 12 jälkeläistä. Kaikki terveitä. Kaikki rakastettuja perheenjäseniä ennenkaikkea! Toiveissa olisi viellä yksi sellainen setti.
Pinkin osalta homma on jäissä. En ole löytänyt mitään mitä uskaltaisin ajatella. Toivottavasti jotain kuitenkin löytyy.
Tuonti uros saapuu Suomeen heinäkuussa. Ihan lottokuponki on sekin, säkki päässä ostettu. Ei voi muuta kuin toivoa, että menis kaikki hyvin, yhtä hyvin voi olla menemättä. Edellinen tuontiuros saapui Suomeen kivesvikaisena. Myyjä sanoi; voivoi. Ei latiakaan takaisin. Oiskohan kurinpitolautakunta halunut häntäkin torua? :D

Tämmöistä tää on; hullun hommaa!
 Ihanne on kuitenkin olemassa omassa päässä ja se auttaa jatkamaan.

Pentukesä alkaa olla ohi.

Pennut ovat lähteneet uusiin koteihinsa, jotka löytyivät osin vanhasta jonosta (Ink x Tough) ja muutama ilmaantui ihanasti ja omistaja kaart...