sunnuntai 2. elokuuta 2009

JAU aksakisa

Lauantai aamuna oli oman seuran kisat, joissa ykkösille tarjolla kaksi agilityrataa. Tuomarina Viitasen Anne.
Kävin aamulla aikaisin Teukan kanssa Ristarilla hiukan veryttelemässä. Ajatuksena kenties "tyhjentää" sitä hiukan.
Eka rata oli todella kiva ja sujuvainen rata. Rata tarttui mieleeni helposti, joka ilmeisesti kielii siitä, että olin keskittynyt ;). Troipalle en puhunut oikeastaan mitään, kävelin vain ja olin sen kanssa rauhallisimassa nurkassa niin pitkään kuin pystyin.
Treeni systeemiä muutettiin nyt niin, että palkkaus äänellä on hillittyä ja muutenkin vain nameja leluhillumisen sijaan. Tämä herra kun ei tosiaankaan tarvitse minkäänmoista nostatusta lajiin ja jos tämän vuoksi vauhti tippuisikin (epäilen vahvasti!) tiedän kyllä millä se palautuu.

Pysyi lähdössä hyvin. Rataa lähdettiin tekemään normaalia tiukemalla käskytyksellä, mikä sai komentelevaisen koirani mykistymään ja meno tuntui kerrassaan hienolta. Kontaktit oli nopeat ja varmat. Yksi sarjaeste oli (3 hyppyä suorassa linjassa 5m välein) eikä Troy saannut rytmiä kohilleen ja vika rima putos :(. Tämän iloittelun jälkeen moni sortui lentokeinuun tai ajoi pujottelun ohi, mutta Teukka oli todella kuuliainen ja suoritti esteet varsin oikein. Minä sitten helpotuin hiukan liian aikaisin ja viimeiselle esteelle huolimattomuus kielto. Aika oli jotain -17,... ja fiilis radasta todella hyvä =D.
Toiseen rataan en saannut samaa "tappomeininkiä" itelle päälle ja alun epäonnen jälkeen heitin hanskat tiskiin ja lakkasin olemasta selkeä ohjaaja :o(.
Tästä on kuitenkin varsin mukavaa jatkaa :). Ohessa se parempi rata.
Kuvausavusta kiitän M.Moilanen ;)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Wau, hyvän näköistä menoa!! :)

Heli K

Vuosi 2018

Vuosi on vajaan kuukauden kuluttua taputeltu ja uusi on edessä. Kulunut vuosi on ollut henkilökohtaisesti erittäin vaikea ja raskas, kun se...