keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Seuramestikset.

Järjestys pysyi samana kuin viime vuonna EVLssä; 1. Mirva & Dino, 2. Tuubi & Minä, 3. Albin & Pernilla. Onnea! (kaikki ollaankin silmin nähden onnellisia ;) )

Porvoonseudun koiraharrastajat ja Porvoon palveluskoirat mittelivät keskiviikko iltana tokon seuramestaruuksissa kaikissa luokissa.
Kisa käytiin palveluskoirien kentällä Maarissa. EVL aloitti, tuomarina oli kaikissa luokissa Harri Laisi. Tuomari oli aika terävänä tällä kertaa ja Tuubi sai paikalla istumisesta 9p koskapa olin jättänyt sen vinoon! Ansaitusti siis. Makaaminen olikin varma homma, 10p. Seuraaminen tuntui hyvältä kaikissa tempoissa ja myös käännöksissä 9,5p. Idarin istuminen meni makuuksi, siitä 7p. Luoksetulo oli hieno, 9p.
Ruutu oli myös onnistunut, 10p. Ohjattu oli jopa vauhdikas, hieman vino luovutus 9,5p. Metallin heitin minä ihan mihin sattuu, kuten tyyliini kuuluu. Tämä ei kuitenkaan yllättä konkaria ja onneksi heitosta ei piteitä jaeta/menetä, 10p. Tunnari, normaalia pidempi haistelu, kuitenkin oikea 8,5p.
Kaukkarit oli nopeet ja hyvät. Ei juurikaan liikkunut ;))) 9p. Kokonaispisteet 292,5 KP ja uudistettu seuramestaruus! Tuubi oli niin yhtä hymyä koko suorituksen, sillä oli hauskaa ja nautin kyllä joka hetkestä sen kanssa kehässä!



Voivoi- luokka sitten... Troy...
Paikallaolo, oli kääntynyt vinoon 8,5p. Seuraaminen oli levotonta 8,5p. Liikkeestä istuminen meni seisoskeluksi 0p. Luoksetulo oli ok 9p. Ruutuun meni vaudilla yli takarajan, odotin hetken, että tuli ruutuun, sitten maahan. Luoksetulossa paahtoi tyylikkäästi ohi, oli vissiin jo menossa autolle... 8,5p Hyppynouto ok, hiukan huono pa lopussa 9,5p. Metalli samoin 9,5p. Tunnarissa tutki hiukan liikaa vääriä, toi kuitenkin oikean 7,5p. Kaukoista teki ekan seisomisen, istumisen ja meni maahan. Sen jälkeen ei hievahtanutkaan, silti 5p (??!) Kokonaisvaikutus 9p, joten Harri tykkäs Troipasta, ei kait tuota muuten voi selittää. Kakkostulos 235p ja kolmanneksi.

Lievästi ahdistavaa on nämä touhut Troipan kanssa. En saannut siihen yhtikäs mitään yhteyttä. Se vaan katseli, kuunteli, näki ja kuuli kaiken muun paitsi minut. AAAARGGH! Mitähän teen nyt väärin kun ei yhteys muodostu...? Ja mitkä taidot tolla koiralla on! Ärsyttää kun se kokeessa tekee kaiken vasurilla ja kattelee samalla mitä yleisössä tapahtuu ja mitä sielä puhellaan. Lohduttavaa lienee se, että ilmeisesti touhu ei näyttänyt katsomosta niin pahalle kuin tuntui.
Mun tarvii saada kasaan sille jokin toimintasuunnitelma, jota aletaan sitten määrätietoisesti työstämään, ennenkuin tämä nykyinen yleistyy sille toimintamalliksi... Ellei niin ole sitte jo käynnyt...VOIH. Tokoahistuksenahistus ja Troyahistuksenahistus...
Jackpot!?

3 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Huisisti Onnea Seuramestaruudesta vähänkö olette super hyper hyviä:)


Rapsutuksa koiruuksille:):)

Iristäti kirjoitti...

Onnea mestaruudesta tokoTädille!!

Susan Miiro kirjoitti...

Onnittelut seuramestaruudesta! Ja älä sä sitä Troippaa murehdi.. "asioilla on taipumusta järjestyä" tapasi entinen työkaverini aina sanomaan ja se kumma kyllä lohdutti aina. Tiedän mitä on murehtia, sitä kun ei vain voi lakata tekemästä. Olenkin miettinyt että pitäisikö ruveta kasvattamaan kultakaloja ;D Onnea vielä kerran ja stemppiä jatkoon!

Pentukesä alkaa olla ohi.

Pennut ovat lähteneet uusiin koteihinsa, jotka löytyivät osin vanhasta jonosta (Ink x Tough) ja muutama ilmaantui ihanasti ja omistaja kaart...