sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Kisat.

Tänään Oltiin Troyn kanssa kisaamassa Purinalla kahden radan verran.
Onnistumisia ja hyvää fiilistä en ole viime aikoina juurikaan saavuttanut ja tämä tietysti näkyy kisatilanteessa :(.
Eka rata oli Savikon, oikein mukava kuvio. Tutustuminen oli hyvä ja samoin keskittyminen. Troy hääri ja kiljui ihan eniten vuoroa ootellessa. Starttiin se jäi myös jännittyneenä kuin jousi ja kuulin selkäni takaa kuinka se kiljas. Sillä samaisella sekunilla se päätti myös aloittaa radan eli taas se varasti!! Ja tätä on harjoiteltu, eilen viimeksi; toisto, toisto, toisto, palkka, palkka, palkka jne. Kisatilanteessa se näköjään on päättänyt vaan voivansa olla röyhkeä ja lähteä kun huvittaa. Sain onneksi tilanteen hanskaan ja rata alkoi hienosti. Puomille ohjasin huonosti (eli en lainkaan) ja koira meni loogisesti Alle :(. Tehtiin kuitenkin loppuun ja Troy loiskautti hurjan keinun, koska taaskaan en tehnyt mitään. Diipadaapaa sitten loput.
Toinen rata oli Laamasen. Ainoastaan numerointi radalla muuttui. Mua vitutti ihan eniten edellisen radan karkaaminen ja mietin sitä ja miten pahaksi se voisi mennä ja muuta. En siis juurikaan keskittynyt tutustumiseen. Päätin, että jos Troy karkaa lähdössä se menee autoon samantien. Lähdössä annoin supertiukan odottamiskäskyn ja se pysyi! Olin tästä jopa hieman yllättynyt ja tietysti iloinen ja niinpä rata lähti käsistä. Kun pujottelukin kusahti otin vain yhden onnistuneen hypyn ja kehuin siitä ja poistuttiin.
Jos oli paska fiilis ennen kisaa, ei se juurikaan parantunut. Eka rata oli kyllä kohtuullinen, mutta näköjään mun herne on sellainen, että on liki mahdoton keskittyä moneen asiaan yhtäaikaa, HUOH!
Mutta eipä siinä mitään, me jatketaan harjoituksia, on se hyvä jotta treenattavaa löytyy ;o)
Todellakin;"Money for nothing" :)


Kiitos kameran käytöstä Sepän Hannalle :)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

oot nyt kyllä turhan ankara itsellesi - molemmat radat sujuvan näköistä menoa kokonaisuudessa. Joo, niille kontakteille vienneissä sä oletit etkä ohjannut mutta sitä sattuu.

Anonyymi kirjoitti...

Häntä pystyyn, tuossahan on monta hyvää kohtaa! :) t. Maidog

Heidi M kirjoitti...

Niin, olenko sitten liian ankara ja kenelle? ;o)
No, paremmalta tuo nauhalta näytti kuin miltä IRL tuntui. Nyt tokoillaan tovi ja katsastellaan vähän juttuja uusia ja kyllähän se häntäkin siittä nousee :oD

Anonyymi kirjoitti...

oot sä kyl aika kova mimmi:korjaat liitodebistä TOKOLLA??? :o :o ;D Uskomatonta, en kyl pystyis moiseen :)

Heidi M kirjoitti...

^^ :) :) =D
-Kriisistä kriisin katos. Se on elämää ;).

Täsmälliset pennut!

 Merri x Erica pennut syntyivät täsmällissti ensimäisenä laskettuna päivänä eli 22.12. ja ovat nyt reippaita viikon ikäisiä pötkylöitä. Sald...