perjantai 27. helmikuuta 2009

Tokova ja aksaa.

Eilen oltiin Troyn kanssa Nummisissa treenaamassa. Hannalla oli ratapiirros, joka pullotti keljuja kohtia. No, sitä sitten ratkaisemaan. Tehtiin Troipan kanssa radasta n. puolet ja olin todella tyytyväinen, etenkin toiseen puolikkaaseen. Eka osassa oli sylkkäriä ja kaikkee vaikeeta kuvioo ja vaati useamman otoksen, ennen kuin onnistui. Toka osassa oli mm. putki suljetusta kulmasta ja JIHUUU, Troy teki sen!!! En ole koskaan ottanut radalla kyseistä kulmaa, ainoastaan yksittäisenä joten tämä oli hieno asia ;). Hyvä fiilis tuli saavutettua, joten ei tehty loppu rataa.
Tänään Kumpumäellä tokon merkeissä. Troyn kanssa voittajan ohjelma kisamaisesti; ilman palkkaa. Todella hienosti meni ja palkkauttuu todella hyvin pelkistä kehuista. Kaukkareissa hapuilua, jota pitää treenata muualla kuin kotona.
Näköjään se sama lainalaisuus pätee lajissa kuin lajissa;"treenaa kuten kilpailet". Nyt kun agiliidossakaan en sallinut Troylta hillumista radalla ennen suoritusta, oli se paljon keskittyneempi suorituksessa, eikä juurikaan räksyttänyt :o). Oppia ikä kaikki!

Ei kommentteja:

Pentukesä alkaa olla ohi.

Pennut ovat lähteneet uusiin koteihinsa, jotka löytyivät osin vanhasta jonosta (Ink x Tough) ja muutama ilmaantui ihanasti ja omistaja kaart...