maanantai 23. kesäkuuta 2014

♫Kesä, eikä mitään tekemistä..♫

Loman ensimmäinen päivä on tänään ja vettä on tullut ihan alas asti viimeiset 20h, eikä loppua näy.
Ollaan Sysmässä mökillä ja mökki on onneksi mäen päällä, mikäli tässä vedenpaisumus uhkaa.


Inkeri on varsin paksuna. Vuorokausia on koossa 50 ja viimeiset kymmenen edessä. Nyt se maha on alkanut tosissaan kasvamaan! Näinhän toki kävi viimeksikin. Rauhallisesti tässä kuitenkin viellä lomaillaan.



Outoa kyllä on lueskella kaikkien aksapäivityksiä, kun omalla rintamalla ei tapahdu mitään. Toisaalta on ihan tosi hyvä saada etäisyyttä tuohonkin lajiin aina välillä.
Troy käväs SM-joukkueradan juoksemassa ja tiputteli nivaskan rimoja, jos kohta rata oli muutooin hyvää tekemistä.
Kössi on asettunut laumaan suht hyvin. Mitään riitaa sillä ei kenenkään kanssa tule, paitsi minun silloin kun se karkaa omille teilleen. Riistaviettiä sillä on oudon paljon, omilla kun ei ole juuri lainkaan. Sen pihalla räksyttämisen se on onneksi lopettanut.

Ihana pentukuume on kyllä noussut tässä tasaseen tahtiin ;) Mukavaa päästä puuhastelemaan oman pennun kanssa taas pitkästä aikaa. Ihanaa päästä myös taas harrastamaan Inkerin kanssa sitten kun mammaloma on lusittu! Olen tyytyväinen ratkaisuun, että se tekee pennut kun on nuori ja toipuu synnytyksistään hyvin ja jaksaa hoitaa myös pennut. En näe järkeä niinkään iäkkään nartun pennutuksessa, riskit vaan lisääntyy. Harrastusvuosia meillä on kuitenkin monen monta jäljellä.

Mut eipä tässä muuta, kuin jatketaan odottamista!

Ei kommentteja:

Täsmälliset pennut!

 Merri x Erica pennut syntyivät täsmällissti ensimäisenä laskettuna päivänä eli 22.12. ja ovat nyt reippaita viikon ikäisiä pötkylöitä. Sald...