sunnuntai 5. toukokuuta 2013

7 vkoa

Tiistaina ois 7 viikoa täys ja siitä se hyvästien jättö sitten alkaakin. Malja lähtee keskiviikkona, Prinssi torstaina ja perjantaina sitten suurin osa. Mahtaa olla hiljainen pirtti sen jälkeen..

Pennut on varsin vauhdikkaita nyt ja onnekseni tyttärillä oli viikko lomaa koulusta. He ovat ahkeruudella ulkoiluttaneet porukkaa.
Eilen käytiin päivällä kaupoilla ja sillä aikaa oli hulivili jengi askarrellu portin auki (Ink on takuulla osallistunut renkutukseen!) ja huushålli oli sen näköinen kun palattiin. Kaikesta saattoi päätellä, että kivaa oli ollut =).
Pennut on olleet nyt myös meidän koiratarhassa (kun eivät enää mahdu verkon rakosista ulos) useampia tunteja kun keli on ollu hieno. Tarhan hiekkapohja inspiroi tyypit kaivuu hommiin ja monttuja syntyikin useampia.
Eilen käytiin myös lähimetsässä kävelemässä koko porukan kanssa. Hyvin sujui sekin alusta ja puunrungot ylitettiin ketterästi. Hauskinta tuntui kuitenkin olevan kotimatkan jalkakäytävä ja spurttisuora =D.

Paperit lähti kennelliitton vapun alla, toivon mukaan ehtis tulla ens viikolla rekkaritkin.Pakastetuonti sperman kanssa on melkoinen paperisota, ennen kuin rekisteröinti on kunnossa.
 Sulkan kanssa mennään tapaamaan sydänspesialistia Espooseen, koska häneltä kuului ell tarkissa pieni vinkuva sivuääni. Se voi hyvinkin olla ohimenevä, kasvuun liittyvä juttu, mutta parempi se on tutkia kuin hutkia. Huomenna siis ollaan viisaampia senkin osalta.
Inkeri täytti kolme perjantaina! Sankarin päivä sujui äidin velvollisuuksia hoitaen. Lauantaina käytiin juoksulenkillä ja hyvin jaksoi emokin mukana! Pian päästään treenailemaan aksaakin; jiiiihaaa!!

p.s. Sydänultra otettu ja Sulkan sydän todettu tyystin terveeksi. Ääni johtui virtauksesta.

Ohessa kuvia kuluneelta viikolta.



Prinssi the berni

Ralli 

Malja sai pannan...

Ralli ja Blondi

Malja

Sulka

Ralli

Sulka ja Zebra

4 kommenttia:

Kennel Mithrandir kirjoitti...

Voi miten ne on suloisia <3

Saija kirjoitti...

ihania!

Eve K. kirjoitti...

Ihan tuntuu että vastahan oli siemennykset... näin sivustaseuraajana kaikki näyttää käyvän ihan vilauksessa :D! Ja etenkin, vähällä työllä...!

Heidi M kirjoitti...

Niin se minustakin tuntuu, että vastahan me Tampereelle ajeltiin.
Mahtava kokemus tämä on ollut kaikkineen ja elämyksiä varmaan luvassa lisääkin, toivotaan, että enemmän hyvässä kuin pahassa :)

Pentukesä alkaa olla ohi.

Pennut ovat lähteneet uusiin koteihinsa, jotka löytyivät osin vanhasta jonosta (Ink x Tough) ja muutama ilmaantui ihanasti ja omistaja kaart...