maanantai 2. marraskuuta 2009

Mian treenit .

Eilen illalla oli Porskin järjestämä aksakoulutus Porvoossa PR maneesilla. Koutsina Mia Laamanen.
Maneesi oli jaettu kolmeen osaan, hyppy harjoitukseen, kepit+putki+ puomi ja valinta radan pätkään, sekä A ja putki harjoitteeseen. Näitä harjoitteita tehtiin pareittain. Meillä parina Jessica ja Katla (joka tekee ihan huikeita "mulkerokäännöksiä ;> )

Mian ankaran silmän alle pääsi 12 hypyn kuviossa, jossa tehtiin työntojä ja välistävetoja ja jos sun vaikka mitä! Mun kompastuskiveksi osoittautui asenne. Annan periksi, heitän pyyhkeen kehiin heti kun jotain virhettä tapahtuu. Tämähän on toki näkynyt kisoissakin; rima tippuu ja minä lakkaan ohjaamisen :< .
Tuskan kautta, päätti Mia. Niin se täti-liitäjä oppii! Jokaisesta luovutuksesta viisi punnerrusta, jokaisesta jatkamisesta viisi punnerrusta pois. Ideana oli saada meikä-akka tekemään töitä 100% kun Troy tekee joka tapauksessa ainakin 140%. Ihan reilua kyllä! Hävetti ihan eniten ja etenkin se kuinka oikeassa Mia oli. Taas kerran tuntuu etten ikinä pysty pyytelemään Troipalta tarpeeksi anteeksi kaikkea mitä ole tehnyt väärin! Kaikesta huolimatta se tänäänkin kaivautui syliini, kun istahdin nojatuoliin työpäivän jälkeen <3 . Kankea o olo varmaa Troyllakin, niin paljon se joutui taas loikkimaan, ihan vaan mua opettaakseen :) Sain tosi paljon ajateltavaa ja toivon mukaan pystyn korjaamaan itseäni.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Teidän menoa näytty mun silmissä niin hienoa:) Ja kiitos kaikista vinkeistä. Oli kyllä rankkaa se "hässäkkä" kuvio. Yritin muistista laskea kuinka monta estettä oli, sain 8. Ja nyt kun luin sun tekstiä, niin siellä lukee 12 :-0. Se kertoo vaan miten mahdottoman huono muisti minulla on. Miten ihmeessä pystyn muistamaan kokonaisen radan, kun tämä jo meni pieleen:) Tsemppiä treeneihin, kisoissa nähdään. Halaus Jessica

Heidi M kirjoitti...

Sä unohdit ne alun kolme hyppyä, jaa mut tuleeko siitä silloin 11? Hahhahhaa :D

Mia kirjoitti...

Oikein hyvin teidän treeni meni ja mä tiedän, että sä teet töitä seuraavissa treeneissä tosissaan!

Iris kirjoitti...

Ihan vaan muistat, ettei se koira tiedä tehneensä mitään väärin niin kauan, kun osaat ja jaksat palkata sitä.... :))

Eli ihan sama kuinka väärin ohjaat, koira tekee mielestään oikein ja saa oikeutetusti palkan – eikö...!? Älä siis kärsi mistään turhasta, vaan nauti ja pidä hauskaa!!

Täsmälliset pennut!

 Merri x Erica pennut syntyivät täsmällissti ensimäisenä laskettuna päivänä eli 22.12. ja ovat nyt reippaita viikon ikäisiä pötkylöitä. Sald...