tiistai 7. heinäkuuta 2009

Paimenessa.













Sunnuntai aamusella ajeltiin Teuvo-Orvokki Troippasen kanssa kaaaaauas Piikkiö cityyn tapamaan Swedulan lampaita, väkeä ja koiria. Joukkopaimennuksen järkkääjänä Cabaroon Katja, joten paimenet oli enempi tai vähempi sieltä kotoisin.
Teukka oli kovin tohkeissaan kun hokas lampaat ja niimpäs jättäydyttiin suosiolla viimeiseksi paimennus vuoroon, niin sai poika totutella ajatukseen rauhassa. Aika ihmeen rauhassa se olikin, kun jos vaik vertaa aksa tapahtumiin.
Eka "stintti" meni ihan vaan kun muisteltiin, mikä oli kupletin juoni. Kohtuu hyvin kait se sen muisti, vaiks ei oo lampailla sitten viimekesän ollutkaan.
Näitä "stinttejä" kerääntyi päivän mittaan useita ja aika pian paljastui taas kuinka typerä emäntä voi jopa pilata paimenen alun, konahtamalla puremisen pelossa, väärässä kohdassa. Niinpä päätti Troy, että ei sit kuljeta takana, kierretään aina vain eteen pysäyttämään :o/ Jossain kohtaa se oli jopa sitä mieltä, että emäntä voi ihan ite paimennella lampaitaan mihin lystää, kun tuntuu homman niin hyvin hallitsevan ;). Lopulta, Marikan avustuksella saatiin Teukka oikeille raiteille ja homma saattoi nanosekunnin jopa näyttää joltain ;).
Koskapa Troyn akut ovat vesilatautuvat, se suoritti lataushomman laitumen viereisessä purossa harrastaen vesijuoksua. Lampaiden perässä kuljeskelu ei ollut kuitenkaan niin rankkaa, etteikö jaksais vedessä meuhkata =D
Kiitos kuvista nimeltä mainitsemattomalle täti-liitäjä-kolleegalle ;).
Kiitos Swedulan mukavalle porukalle!
ja Zakkaliinolle hymyt takaisin :))).

3 kommenttia:

Susan Miiro kirjoitti...

Oi teilläkin paimenneltiin! Troy näyttää kuvassa varsin pätevältä. Tää uusi ulkoasu on hieno, samoin noi kesäiset kukka kuvat koirista =D
Tsemppiä myös teille kisoihin!

Anonyymi kirjoitti...

Wool kiittää hienosta Ruåttin repimislelusta

Maidog kirjoitti...

Ihana ilme noissa vesikuvissa. Toinen on ihan onnesta hömppä. :)

Täsmälliset pennut!

 Merri x Erica pennut syntyivät täsmällissti ensimäisenä laskettuna päivänä eli 22.12. ja ovat nyt reippaita viikon ikäisiä pötkylöitä. Sald...