Onnea ja onnettomuutta.

Huh hei, mitä kaikkea mahtuukaan yhteen pieneen viikkoon!
Turusta palattuamme oli tullut aika viedä Troy tohtorille "lobotomiaan" ( = kastraatio). Toimenpide meni hienosti. Koskapa mieheni tuntee suurta veljessurua tapahtuneesta, hän tarjoutui hakemaan tajuttoman potilaan kotiin. Unta tuntuikin piisaavan vaikka kuinka ja vasta myöhemmin illalla jaksoi Troippa-ruuna jaloilleen. Kun kaulassa ollut kauluri kolahti ekan kerran johkin kulmaan lopetti herra liikkumisen siihen paikkaan. Halvaantuneena kauluskammosta se makas keittiössä hyvän tovin ;). Pikkuhiljaa se kuitenkin alkoi liikkua ja tottui kauluriin, jopa siinä määrin, ettei sen kolina enää lainkaan häirinnyt sitä lainkaan. Niimpäs sitä kolisteltiin huoletta vasemmalle ja oikealle ja eräänä päivänä kauluri oli kuin vappuviuhka, ihan risa :o/. Kaulurin menettettyä henkensä pääsi Troy käsiksi haavaan ja tikkeihin. Ja woe, miten se olikaan latkuttanut !! Ei muuta ku Cothivetiä ja betadineä vuoron perään ja uusi kauluri + kuonokoppa päähän. Kopasta oli luovuttava, kun ei voi juoda se päässä eikä kunnolla läähättää. Troippa on kuitenkin neuvokas ja oletettua ketterämpi kaveri. Se sai nuoltua haavaa kaulurista huolimatta!! =O Nyt sitte antibioottia päälle. Odotan vaan kauhulla mitä tästä viel kehkeytyy.... No, kipeä se ei onneksi tunnu olevan.

Koko kuluneen viikon järkkäilin myös rotuyhdistyksen yhdistysmestaruus tokoja. Voi ahdistus, mitkä kisat! Pokaalit tuli matkikseen liian myöhään, ei ehtineet koskaan kisapaikalle :o(. Kisapäivänä alkoi ensin sataa kaatamalla ja kun se loppui alkoi maailmanlopun tuuli! Vois kerrankin sanoa, että tais olla oikeen haisunäädänkusimyrsky Afrikasta! Toimitsijateltta oli lähdössä lentoon vaikka sitä koitettiin pitää maassa useamman neitokaisen voimin, sama ongelma oli tietty kanttiiniteltan kanssa. Onneksi kisaväki jeesas ja saatiin lentoteltat purettua ja kisa jatkui. Tuubi oli mulla autossa mukana, tarkoitus oli näyttää sitä Sannalle (ELL) koskapa se ontui edellisenä iltana pahasti oikeaa eturannetta. Makuu hoito autossa kuitenkin poisti vamman, mikä ikinä se olikaan?!. Kotiin päästiin; märkinä, paleltuneina ja lopen uupuneina. Henkisesti kenties raskaimmat kisat ikinä... Kyllä kisaaminen on niin paljon helpompaa kuin järkkääminen.


Tiistaina oltiin Troipan kanssa agitreeneissä, viikkotreenit alkoi jo viimeviikolla, jolloin osallistuttiin katsomosta. Meillä on ihan huippu ihana ryhmä ja hyvä vetäjä Eva. Tein harjoitukset matalilla hypyillä, ei siksi että Troy ois kipee, vaan jotta se ei tulisi kipeeksi. Aikas hieno harjoitus oli poispäin kääntö puomille kun itse jäätiin hypyn taakse ja se meni hyvin (jee! Hyvä Jaakko !;) ).
Troippa oli niin vauhtia täynnä, että pois alta. Oli ihan mahtava fiilis ja parasta oli tieto siitä, että kesä on vasta edessäpäin!!
Koko ihana agiliito kesä <3