tiistai 14. huhtikuuta 2009

Kevättä ilmassa.

Pääsiäinen tuli ja meni.
Oltiin mökillä perheen kanssa. Koirat oli yhtä hymyä kun ne tajusivat mihin tultiin :). Troippaa tietty harmitti jäätynyt järvi, ei päässyt hyppimään laiturilta veteen. Pientä lohtua soi kuitenkin pulahtamista varten tehty avanto. Pulahti sinne Troykin, mutta vain kerran. Pärskeitä se kuitenkin tehtaili avannolla ahkeraan.
Toki muitakin aktiviteetteja löytyi. Hanski istui pilkillä ahkerasti ja kun Troy oli mukana ei sohjokauhaa tarvinnut lainkaan. Troippa putsas pilkki reijät kalastus kuntoon. Uusi ura?


Leppoisia ja rentoja hetkiä siis vietettiin. Tuubin kanssa vähän muisteltiin tokoliikkeitä järven jäällä, oli aikas reteen kokoinen kenttä ;). Kevään merkkejä nähtiin paljonkin, eka sammakko jopa! Päijänteen vakio asukitkin olivat palanneet etelän matkalta.

Kevät tuo tullessaan taas paljon touhuja. Kaikenmoista tapahtumaa ja niiden järjestelyä...Koska mä opin sanomaan ei? En vissiin ikinä. Lusikka on taas niin monessa sopassa, että huh!
Troy ei olekkaan joutunut luopumaan sukukalleuksistaan. Ensin jouduin itse siirtämään operaatio ajankohtaa parikertaa ja nyt lääkäri soitti olevansa kipeänä; ei voi leikata. No, arvelin tämän olevan jokin merkki. no, pitäköön pallinsa ainkin syksyyn. Edessä on ihana agiliitokesä ja nyt kisataan, eikä odotella doping varoaikoja ;o).

1 kommentti:

Hubba kirjoitti...

Upeita kuvia :)

Täsmälliset pennut!

 Merri x Erica pennut syntyivät täsmällissti ensimäisenä laskettuna päivänä eli 22.12. ja ovat nyt reippaita viikon ikäisiä pötkylöitä. Sald...