lauantai 21. helmikuuta 2009

Karsintaa ja liitoa.

Lauantai aamuna ennen sianpieremää nokka kohti Venäjän rajaa; Virolahdelle. Maajoukkue karsinta vol.2 oli vuorossa.
Tuubi oli kisan aluspäivinä saannut seurata Troipan treenejä sivusta, ajattelin viisaana sen saavan siitä jotain extraa. No, juurikin niin tapahtui. Paikallaolot oli erinomaiset, mut Tommi (Varis = tuomari) nakkas ysit? Seuraamisessa hirveetä yliyritystä ja siitä säälittävät 7,5p. Muutoin Tuubi teki ihan hyvän setin, verotus oli vaan p a l j o n normaalia ankarampaa. Karkaaminen ruudusta ei auttanut asiaa! Jaa, pahana jutskana myös kapuloista kuumuminen, mikä johti niiden pureskeluun :o( Prkl... Tämäkin taas. Tunnari tästä syystä vitonen. Tuloksena säälittävät 236,5p ja eiköhän se keskikastiin pääsyyn oikeuta ;).
Me starttattiin kisaan ekana ja saatiin olla todellakin ladun aukaisijoina. Pohja oli ihan hirvee! Se oli vissiin möyhitty jollain kultivaattorilla ennen kisaa. Siihen uppos nilkkojaan myöten ja eteneminen tuntui kuin ois kaurapuurossa talsinut.

Suoraan kisoista säntäsin Troipan kanssa agilitytreeneihin. Eskolan Kaisa teki mulle, toiveitteni mukaisesti, sylkkäri treenin. Voi v...u , että voi olla mulle vaikee asia! Kuitenkin ois parein opetella, Troyn vauhdin tuntien en kerkee varmaan muita hienouksia tekemään. Minä opettelin ja Troy teki duunia. Voi raukkaa! Vaikka tosiasiassa tuntui enemmän kärsivän siitä odottelu ajasta ;).
Tosiasiassa tänään tuntui, ettei mikään onnistunut...
Että nopeasti sitä palattiin maan pinnalle :). No, elämä on laiffii..

Elävää kuvaa meidän kisasta, kiitos Jessicalle ;o)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän Tuubilla oli hyvä fiilis!
Tsemppiä seuraavin koitoksiin!

zaggaliino

Anonyymi kirjoitti...

okei - mä en voi tajuta mikä tossa sit muka oli niin "pieleen" mennyttä: Tuubi teki hyvin ja näytti iloiselta - miten se ei muka sit riitä? Älytöntä touhua koko toko :( Ja no... tiiänpähän nyt et jos ton näköisillä suorituksillakaan ei saa kunnollisia pisteitä niin... ihan turhaan stressaan Hipardin kanssa -> sen tytön kanssa on jatkossa syytä keskittyä sit ihan siihen missä se on hyvä, eli agiin.

Heidi M kirjoitti...

Joo, toko on aikas sellasta ja just ihan sitä ;)

Täsmälliset pennut!

 Merri x Erica pennut syntyivät täsmällissti ensimäisenä laskettuna päivänä eli 22.12. ja ovat nyt reippaita viikon ikäisiä pötkylöitä. Sald...