perjantai 2. helmikuuta 2018

Pentue 2018

Karmiwan Jagska jäi siis ainokaisena Inkin pentuna meille. Se toimittaa tärkeää terapiakoiran virkaa. Jalostukseen hänestä ei liene ole, kun kumpikaan kives ei ole laskeutunut, ei edes tunnu ja hän on nyt 10vkoa. Mutta elämää on toki ilman kiveksiäkin!

Pink on tarkoitus astuttaa seuraavasta juoksusta. Koska se tulee, on vähän mysteeri. Inkillä ja Pinkillä juoksut on menneet täysin synkassa, nyt Ink on steriloitu, joten jää nähtäväksi miten se vaikuttaa Pinkin hormoneihin. Oletan kuitenkin, että toukokuussa vois olla aika.

Pink on kaunis, kevyt rakenteinen, sporttinen ja nartuksi suht korkea (55cm) antamatta kuitenkaan isoa vaikutelmaa. Se rakastaa juosta ja saattaa juosta ihan omaksi huvikseen pitkiä pätkiä ja lujaa! Se on ketterä, vikkelä ja taipuvainen agilityssä. Mitkään käännökset tai muut temput eivät ole ongelma. Kisaamme agilityn ykkösissä ja jahtaamme viimeistä nollaa kakkosiin. Tokoa ollaan treenattu alokkaan verran. Tokouran esteenä on piippaus, jota Pinkillä ikävä kyllä esiintyy kun sitä; jännittää, pitkästyttää, kun se odottaa jne. Ominaisuus josta en niin välitä, mutta en ole jaksanut ryhtyä tarpeeksi tarmokkaasti kitkemäänkään. Semminkin kun se toko ei oikein jaksa minua kiinnostaa kilpailumielessä enää. Paimennustakin on kokeiltu muutaman kerran ja ihan noheva on Pink myös siinä.


Luonteeltaan Pink on pehmeä ja ohjaajaherkkää sorttia. Se haluaa kovasti mielyttää ja epäonnistumiset se ottaa raskaasti. Tosin nyt 4 vuotiaana se toipuu niistä jo paljon paremmin kuin nuorempana. Hän on perheen herkkäsielu. Hyvin avoin ja rakastaa ihmisiä ja tulee toimeen koirien kanssa, vaikkakin suhtautuu vieraisiin koiriin välinpitämättömästi.
Kotona Pink on helppo ja huomaamaton ja viihtyisi sylissä suurimman osan aikaa, mutta tyytyy kyllä muihinkin ratkaisuihin. Pink on oman narttuni pentu ja meillä kotona syntynyt.

Pink on luustoltaan täysin terve. Sen sisarus parvesta on kuvattu terveeksi 4/5. Samoin sen vanhemmat ovat terveitä. OCD riski on silti olemassa isä linjassa. EPI koiria ei tietääkseni ole lähisuvussa.
Vaikka Pink on ihana ja minulle täydellinen, tiedostan sen puutteet ja niitä korjaa erinomaisesti Karoliina Finnilän upea Felltop Samurai
Tässä Kerrontaa Samuraista omistajansa sanoin:

Minulle tuli tarve löytää itselleni reipas, rohkea ja kovalla työasenteella varustettu koira pelastuskoiratoimintaan. Olin tykästynyt Samurain emän Chilin luonteeseen, joka ei liian herkästi ottanut nokkiinsa tai provosoitunut muista koirista. Samurain isä Sammy puolestaan osoitti avoimuutta ja hyvää koulutettavuutta nuoresta iästään huolimatta. Vaikka Chili ja Sammy työskentelivät sekä kilpailivat paimennuksessa ilman muuta harrastusnäyttöä, olin vakuuttunut tästä pentueesta voivan tulla hyviä pentuja myös minun tarpeeseen. Olin suunnattoman iloinen, kun sain yhden näistä omakseni!
Samurai on osoittautunut juuri sellaiseksi jota siitä toivoin. Luonteen puolesta Samurain vahvuutena pidän sen avoimuutta niin ihmisiä kuin eläimiä kohtaan. En muista kertaa, että olisin joutunut Samurain kanssa suurempaan selkkaukseen edes samaa sukupuolta olevien koirien kanssa. Tämän ominaisuuden itse arvostan korkealle, koska pelastuskoiran kanssa joutuu useasti yllättäviin tilanteisiin. Sam on ollutkin varma koira ottaa mukaan erilaisiin paikkoihin.
Toisena vahvuutena pidän sen itsenäisyyttä ja korkeaa taistelutahtoa. Tämän avulla on ollut helppo kouluttaa koiralle sitkeyttä vaativia tehtäviä ilman pelkoa, että koiran motivaatio loppuisi edes useamman tunnin jälkeen.
Samurai on päälajissaan pelastuskoiratoiminnassa viranomaistarkastuksen suorittanut hälytyskoira mukana Vapepan hälytyksissä. Sen vahvin osaaminen löytyy henkilöhausta, jossa sillä on kansalliset ja kansainväliset kokeet suoritettuna. Muista pelastuskoiralajeista Samurain kanssa olen suorittanut a-kokeet jäljeltä, raunioilta ja lumivyöryetsinnästä.







Pelastuskoiratoiminnan lisäksi Samurain kanssa olen paimentanut, josta sillä on koulutustunnus PAIM1 ja perusratatunnus PPR1. Tokon puolelta löytyy 1-tulos AVOimesta luokasta.Kesän 2017 lopulla  aloitimme vesipelastuksen, jossa ehdimme suorittaa soveltuvuuskokeen.Kooltaan Samurai on raamikas mutta tasapainoinenkoira, joka ei edes kovemmalla tuulella lennä. Se on noin 60 cm ja painoa 25 kg. 

Samurai on myös dnatestattu terveeksi ja on CEA  terve. Samurailla on 11 jälkeläistä joista 5 kuvattu. En ole kuullut mitään OCD tapauksia näistä. Samurain isällä ja Pinkin emän siskolla on yksi pentue ja siinä oli aikalailla selkävaivoja. Toivottavasti tämä sukupolvi välissä poistaa tuon ongelman. Ainakaan en ole kuullut muita selkä ongelmaisia. Näiden selkävaivojen kanssa täytyy kuitenkin muistaa, että niiden esintyyminen _jollakin_ sukulaisella ei sulje pois terveeksi kuvatun koiran käyttöä! Tässä vielä kennelliiton jalostustoimikunnan ohje LTV tuloksia koskien:

  LTV-muutosten yleisyydestä eri roduissa ei juurikaan ole vielä tietoa. Kennelliiton jalostustieteellinen toimikunta suosittelee jättämään oireilevat koirat pois jalostuksesta. Kaikkia oireettomia koiria voi käyttää, mutta LTV1–LTV4 -tuloksen saaneet koirat suositellaan yhdistämään vain LTV0-koirien kanssa. Tällaisten yhdistelmien jälkeläisiä suositellaan kuvattavaksi, jotta LTV-muutosten periytymisestä ja merkityksestä saadaan lisää tietoa.

Pink ja Samurai on kummatkin kuvattu luustoltaan täysin terveiksi!

  Ja ihan riskitöntä yhdistelmää ei olekaan terveyden osalta. Tämä on kuitenkin eriomaisen kivalta tuntuva yhdistelmä. Toivotaan parasta ja montaa pentua!

Kevään kuluessa siis, kun Pink suvaitsee juoksun aloittaa, matkaamme Raision suuntaan Samuraita tapaamaan!
 Odotettavissa on energisiä kavereita moneen menoon! Ulkonäöllisesti lyhytkarvaisia ja ruskeavalkoisia ;)

Ei kommentteja:

Täsmälliset pennut!

 Merri x Erica pennut syntyivät täsmällissti ensimäisenä laskettuna päivänä eli 22.12. ja ovat nyt reippaita viikon ikäisiä pötkylöitä. Sald...