torstai 2. syyskuuta 2010

Syksy taitaa tulla...

Niin se vaan on, että kesä on mennyt :(

Kesä meni pentuun tutustuessa. Inkeri ei edelleenkään osaa juuri mitään, nimensä ja luoksetulon se onneksi hallitsee. Kuulumme myös JAUn eskariryhmään, jossa opetellaan muutamia esteitä, ohjauksia ja palkkaamista. Ink onkin jo oppinut, että kentällä on aina ihan super-lystiä ja putkeen se osaa hakeutua jo kymmenien metrien päästä! :-O Mitä kaikkea se osaiskaan jos joku opettais..?
Jaa, osaahan se toki nyhtää istutuksia irti, ruukusta ja maasta, kaivaa kammottavan kokoisia monttuja pihanurmikkoon ja silputa lyijykyniä sarjatuotantona ;o).

Troyn kanssa on jatkettu aksaa. Muutamat kisatkin; viime viikonloppuna KATin kolme starttia. Huippu hyviä ratoja, olin tosi tyytyväinen koiraan, omaan ohjaamiseen, mutta pienestä on kiinni: kolme hyllyä. Se on tietty aina niin ikävää, että ne on samanarvoisia, oli ne sitten omasta mielestä kuinka hyviä tahansa :o(. Lauantaina syys-skaboihin suhaamaan, kahden startin verran. Toivon mukaan pysyisi nyt pakka kasassa paremmin....

Tokosta pitäis intoutua, Inkin vuoksi ja varmaan hiukka Troynkin. On se vaan nyt tiukassa...Kun ei ole treeni kaveria, niin ei juuri huvita. Pientä toivetta seurasta ois luvassa tässä syksyn mittaan, joten elätellään toiveita tokohirvikärpäsen puremasta ;o)

Ei kommentteja:

Pentukesä alkaa olla ohi.

Pennut ovat lähteneet uusiin koteihinsa, jotka löytyivät osin vanhasta jonosta (Ink x Tough) ja muutama ilmaantui ihanasti ja omistaja kaart...