sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Toka yritelmä.

No niin, toinen yritelmä tokon erkoisvoittajaa on takanapäin ja edessä on työntäyteinen harjoittelukausi. Ei siis hyvin mennyt, ei. Harmittaa eniten koska nyt alkaa ulkokausi ja silloin ei oikein voi Troyn kanssa kisata. No, lokakuun maneesikisaan on aikaa, joten voidaan treenata rauhassa.
Tänään Kumpumäellä tuomarina Pörsti ja liikkurina Koskelan Ari, mistä johtunee, että liikejärjestys oli sama kuin maajoukkuekarsinnassa edellislauantaina.

Paikalla istuminen 10p.
Paikalla makaaminen 8p. Naapurin käskyllä maahan :(
Metalli 10p. Lemppari liike ja saatiin kierrokset päälle heti alkuun...
Tunnari 0p. Kaahotti kapuloille, oma peittyi jarrutus-turpeeseen, niillä kierroksilla ei pysty etsimään; toi jonkun muun. :(((((
Kaukot 0p. Vaistosi otsaan kasvaneen kepin ja päätti olla tekemättä mitään, niin ei ainakaan mokaa :((((((.
Ruutu 9p. Vauhti merkille ei riittänyt ihan loppuun saakka...? Muuten ok.
Idari 8,5p Painoi seuraamisessa ja istui vajaasti, mut kaikki asennot ja se oli hienoa!
Ohjattu 10p. Taas sama merkki kuin ruutuun ja arpa antoi ruudun puoleisen kapulan. Tätä on nyt treenattu, onneksi onnistui!
Seuraaminen 8,5p. Alkuun oli turhan tiivistä ja muutama sitkeä istuminen.
Tästä tulee siis kakkostulos...taas.
Hommaa piisaa siis.

3 kommenttia:

Iristäti kirjoitti...

Eipähän me tädit onneksi tuollaisesta masennuta lainkaan – iloitaan vaan vimmatusti kaikista onnistumisista. Joita teillä kyllä piisaakin!! Onnea siis tuloksesta ja ihanasti suoritetuista liikkeistä EVL:ssä!

Susan Miiro kirjoitti...

No voi itku... mutta sellaista se on näiden elävien olentojen kanssa. Troy on kuitenkin hieno koira ja tulevaisuus edessä. Kyllä ne ykköset sieltä vielä irtoo. Tsemppiä treeneihinne.

Inka JP kirjoitti...

Ymmärrän että harmittaa, mutta menihän teillä jotkut liikkeet tosi hienosti! Lisää treeniä vaan vaikeimpiin liikkeisiin :)

Täsmälliset pennut!

 Merri x Erica pennut syntyivät täsmällissti ensimäisenä laskettuna päivänä eli 22.12. ja ovat nyt reippaita viikon ikäisiä pötkylöitä. Sald...