keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Kaunis talvi.

Blogi on ollut luvattoman hiljainen. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, ettenkö treenaisi tms. into siirtää selostuksia tänne on vaan kärsinyt inflaation.
Talvi on kisakentilläkin hiljaiseloa, ainakin meillä. Agilitya käydään nyt treenamassa kaksi kertaa viikossa ja saatan uskaltautua JAUn omiin kisoihin vielä sisäkaudella.
Tokoa on harjoiteltu myös ahkerasti ja Troy on osoittanut olevansa myös varsin pätevä tässä lajissa :). Totuus tulee ilmi kuitenkin kokeessa; kestääkö pää? Pian nähdään ja kuullaan!

Talvi lumineen ja pakkasineen on ollut mitä ihanin! En ole allerginen lumitöille, kylmyys on pukeutumista. Luonto on niin huisin kaunista, että sitä aivan pakahtuu. Paljon kuulee ihmisten marinaa lumen määrästä. Sitä on etelässä nyt vähemmän kuin normitalvena pohjoisessa. Tuskin pohjoisen ihmiset tuhlaavat energiaansa säästä stressaamiseen? Mitä auttaa jatkuva kiukuttelu asian tiimoilta? Negatiivisuus ei edesauta mitään, ei edes lumien sulamista tai pyryn loppumista.
Ja kevät, se on tullut joka vuosi niin pohjoiseen kuin eteläänkin, jopa viisimetristen hankien Yellowstoneen ;o)

4 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Kiva lukea pitkästä aikaa kuulumisiasi:)

Nautitaan me talvesta ja lumesta , kyllä kevät ja kesä meitä odottaa;)

-Jaana

Minni kirjoitti...

Miä oon niin samaa mieltä. En ymmärrä miks koko ajan valitetaan lumesta. se kuuluu suomeen ja nythän on normaali talvi, sellanen kun pitäiskin olla. paljon mieluummin tätä kuin paljasta, karua maata. Sit kesäl valitetaa jos on lämmin tai sataa vettä, mitkä molemmat on tärkeitä luonnolle. mikä sit ois hyvä? ei varmaan mikään, tähän tää nykyaika on mennyt, valitetaan eikä iloita mistään. Miä kans nautin tästä kylmästä ja lumesta, tulkoon vaikka kuinka paljon lisää! Kiitollisena tästä kaikesta.

Heidi M kirjoitti...

Niin, kyllä olen paljon miettinyt sitä mielenahtautta, mikä ihmisissä piilee. Työpäivä toisensa jälkeen aloitetaan kiukkuumalla lunta tai pakkasta tai molempia. Lumisateet ja pyryt aiheuttaa jo melkein agressiivisuutta :-O .
Paljon mahdollista, että mun elinaikana ei enää tule toista näin ihanaa talvea, haluan muistaa kaiken tämän <3, toivon toki lisää lumisia talvia :)

Minni kirjoitti...

Eikö ole ihanaa, ihan kuin lapsuuden hyvät talvet? Ja tosiaan, kuka tietää tuleeko tälläista enää toista? Sitä vesiloskaako halutaan? Ja tosiaan, ei ne pohjoisen ihmisetkään sadattele lunta siellä, se kuuluu sinne ja niin se kuuluu tännekin. Maailma on vaan mennyt siihen, että valitetaan ihan kaikesta ja mikään ei ole koskaan hyvin. Se on tosi surullista ja vetää samanlaista vaan enemmän puoleensa. Mitä sillä saa aikaan? Masennusta ja pahaa oloa. Ainahan voi muuttaa Ibizalle, mutta minusta on rikkaus ja siunaus saada syntyä Suomeen.

Täsmälliset pennut!

 Merri x Erica pennut syntyivät täsmällissti ensimäisenä laskettuna päivänä eli 22.12. ja ovat nyt reippaita viikon ikäisiä pötkylöitä. Sald...