sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Aksaa leirin verran.

Kyllösen Pirkko järkkäs Tuorlassa, Piikkiössä agilityleirin vappuviikonloppuna. Kyseessä on siis jo perinteeksi muodostunut leiri, jolle minä ja Troy osallistuimme ekaa kertaa. Uteliaisuus oli tietty yksi syy kun kouluttajina oli Janita ja Jaakko. Toki täytyy ihan heti kärkeen sanoa, että 2X20min hintaan 70€ on kyllä railakaasti ylihinnoiteltua antiin nähden. Ei voi tietty mitään kirkastumista kenties tuossa ajassa odottaakkaan. Minulla menee aina oma aikani kun tutustun kouluttajan tyyliin ja jännitän aina kutakin jonkin aikaa. Tässä tapauksessa totutteluun meni koko koirakolle varattu treeniaika :(.
Lauantaina Janitan rataa, mukava ja vaikea. Päästiin pätkittäin kahlattua vissiin parikymmentä estettä. Välistä vetoon ja johkii muuhun ohjaus kuvioon meni aikaa paljon, mutta sujui se lopulta.

Illanvietto rantasaunalla oli taattua JAU laatua ja naurulihakset kramppaa vieläkii ;o)).

Kävelytin Kutka-Penaa ja Troippaa Tuorlan ihanissa lehtometsissä. Siellä oli kyllä kauneutta kaikille aisteille! Ihanat metsät heräämässä kesään.
Sunnuntaina sitten Jaakon rataan. Mainittakoon, että Janita, eikä itse Jaakkokaan selvittäneet rataa yhdellä yrityksellä lauantai-iltana. No, joo ne on tietty ihan eri liigassa kuin minä.
Rata oli kinkkinen ja otin tavoitteeksi kymmenen ekaa. Tavoitteeseen ei päästy, tie nousi pystyyn esteellä kuusi. Ekaan kuvioon jäätiinkin sitten saamaan alkeisopetusta poispäin käännöstä... En tiedä harmittiko Jaakkoa enemmän kuin minua. Minä ainakin tunsin itteni helvetin tyhmäksi kun piti tuotakin mennä opettelemaan korkeaan hintaan yli 200km päähän. Kenties se on nyt sen verran muistissa, että osaan sen koiralleni opettaa. Troipalle vasen käännös on tokotaustan vuoksi vaikea ja täytyy se tekniikka opettaa.
Kaikenkaikkiaan mietiskelin sitä ahdistusta jota tunsin, kun en ymmärrä hienoja nyansseja ohjaus kuvioissa. Termejä vilisee joka paikka, saksalaisleikkaukset ja flipflopit, lista on loputon. Itse kaipaisin ihan vaan perusohjausopetusta kikkailun sijaan. En voi opettaa koiralleni tekniikkaa jota en itsekkään hallitse, kun en itseasiassa hallitse ihan perus kuvioitakaan. *huokaus* (iso sellanen) ja ahistus....
Ohessa videon pätkiä Jaakon radalta.







3 kommenttia:

sanna kirjoitti...

Kyllä se siitä! Ihan varmasti. Me ollaan tehty koko talvi noita ja vasta nyt kevään korvilla homma alkoi oikeasti aueta.

Saas nähdä nähdäänkö lauantaina vai ei.... pistin kyllä ilmoittautumisen lopulta menemään ja sillee henkiset fiilikset siis ihan ok (no ei olla treenattu mutta toisaalta... sitten ei voi pettyäkään että ehkä jopa parempi niin) MUTTA fyysinen tila ei välttämättä salli matkaan lähtöä: mulla kun ei ole enää sormia, varpaita eikä nilkkoja :o Kauhulla odotan mitä muuta katoaa seuraavien 10 viikon aikana...

nimim. kyllä on hehkeä ole ja niin elämäni kunnossa ettei tosikaan :/

Heidi M kirjoitti...

Joo, ehkä se joskus aukee...Liikaa vaan kaikkea kikkailua, kun ei pysytä suorallakaan tiellä, tiiäx?

Olin tosi iloinen kun ilmosi pulpahti viime hetkillä, koit vaan vyöryä paikalle ;o)

Sanna kirjoitti...

Tiiän tunteen "liikaa liikkuvia osia" - been there, done that ;)

Paino sanalla VYÖRYÄ, mutta koitetaan, koitetaan ;)

Täsmälliset pennut!

 Merri x Erica pennut syntyivät täsmällissti ensimäisenä laskettuna päivänä eli 22.12. ja ovat nyt reippaita viikon ikäisiä pötkylöitä. Sald...