Toipilas eloa.

Tuubi on toipunut kohtuu hyvin vammoistaan. Haavat on kuivuneet ja kolhiintunut itsetuntokin on vissiin aikalailla palautunut paikalleen. Onhan häntä toki hoidettukin ja hellitty. TLC on paras lääke ;) .
Troy sen sijaan... No, maan pinnalle on palautunut sekin kaveri. Nuori herra oli tosiaan käynyt merkkaus reissuilla piha-aidan ulkopuolella ihan omia aikojaan. Naapurin pimut on juoksussa ja Troy katsoi omaavansa joitakin erivapauksia ja tästä syystä varmaan aiheutui myös tappelu. Riiuu-reissustaan se jäi verekseltään kiinni vielä tappelu iltana eli viime keskiviikkona. Siinä kohtaa meni meidän puhevälit tyystin katkolle. Troysta tuli luopio jota ei kukaan ole huomannut eikä huolinnut. Mun sydäntä särki niin katsella Tuubin jäykkää kehoa, ontumista ja kaikkea.
Perjantaina otin Troyn kuitenkin maneesille, Tuubi oli liian kipeä treenattavaksi. Sepolla oli belgien MM-kisojen seuraamiskaavio ja olin liikkurina kun hän teki sen Riffin kanssa. Kaavio oli piiiiiitkä ja hiukan erillainen, joten päätin ottaa sen myös Troyn kanssa. Se jätkä teki elämänsä parhaan seuraamisen, ei ole varmaan ikuna tehnyt noin pitkää, saati vaikeeta, mutta ihan kympillä teki! Palkaksi se sai pienen taputuksen olalle ja "hyvä"-sanan. Mä luulin sen pyörtyvän, niin onnellinen se oli tästä pienestä hyväksynnän eleestä.
Tein vielä ohjatun ja kaukot ja molemmat se teki todella innostuneesti ja super keskittyneesti. Missään kohtaa se ei vinkunut eikä sählännyt omiaan kuten yleensä. Olin todella iloinen, mutta Troylle soin palkaksi sen mitä se sai seuraamisestakin.

Surullista on se, että näinkö kovasti pitää "tylyttää" ennenkuin tapahtuu mitään? Tätäkö tämä elämä nyt ois? No, ainakaan se ei isottele enää Tuubille lainkaan se on parasta. Olen päätynyt kuitenkin siihen ratkaisuun, että Troy kastroidaan ja se tapahtuu ihan pikapuoliin. Jospa elämä siten rauhoittuisi.....