♫Kesä, eikä mitään tekemistä..♫

Loman ensimmäinen päivä on tänään ja vettä on tullut ihan alas asti viimeiset 20h, eikä loppua näy.
Ollaan Sysmässä mökillä ja mökki on onneksi mäen päällä, mikäli tässä vedenpaisumus uhkaa.

Inkeri on varsin paksuna. Vuorokausia on koossa 50 ja viimeiset kymmenen edessä. Nyt se maha on alkanut tosissaan kasvamaan! Näinhän toki kävi viimeksikin. Rauhallisesti tässä kuitenkin viellä lomaillaan.

Outoa kyllä on lueskella kaikkien aksapäivityksiä, kun omalla rintamalla ei tapahdu mitään. Toisaalta on ihan tosi hyvä saada etäisyyttä tuohonkin lajiin aina välillä.
Troy käväs SM-joukkueradan juoksemassa ja tiputteli nivaskan rimoja, jos kohta rata oli muutooin hyvää tekemistä.
Kössi on asettunut laumaan suht hyvin. Mitään riitaa sillä ei kenenkään kanssa tule, paitsi minun silloin kun se karkaa omille teilleen. Riistaviettiä sillä on oudon paljon, omilla kun ei ole juuri lainkaan. Sen pihalla räksyttämisen se on onneksi lopettanut.

Ihana pentukuume on kyllä noussut tässä tasaseen tahtiin ;) Mukavaa päästä puuhastelemaan oman pennun kanssa taas pitkästä aikaa. Ihanaa päästä myös taas harrastamaan Inkerin kanssa sitten kun mammaloma on lusittu! Olen tyytyväinen ratkaisuun, että se tekee pennut kun on nuori ja toipuu synnytyksistään hyvin ja jaksaa hoitaa myös pennut. En näe järkeä niinkään iäkkään nartun pennutuksessa, riskit vaan lisääntyy. Harrastusvuosia meillä on kuitenkin monen monta jäljellä.

Mut eipä tässä muuta, kuin jatketaan odottamista!

Kesää odotellessa...

Kelit vaihtelee laidasta laitaan. Oli hurjat helteet jo toistamiseen ja sitten hetkessä lämpöyila tippui parikymmentä astetta... Hmmm No, se on Suomen kesä; lyhyt ja vähäluminen ;)

 Meidän kesästä tulee vähän erillainen kuin ehkä osasin aavistaa.
Mun Ruotsin tuontini The Look Revolution Guess asuu meillä puolitoista kuukautta. Kutsumme häntä Kössiksi, kun se sopii hänelle kaikin puolin :). Kiva nuori koira, mut kovin kaponen, sellanen patterin välissä kasvanut vaikutelma siitä tulee. Pitänee käyttää myös fyssarilla. Nopee se on ku elohopee. Olin aivan järkyttynyt sen vauhdista metsälenkillä ja olen mielestäni nähnyt vauhdikkaita koiria.
Kaunis se on kun mikä ja nyt kun on oppinut talon tavoille on hän varsin mukava seuralainen.

Troy lähtee agilityn SM-kisoihin Heikin ohjaamana Cockereiden maxi joukkueeseen. Kävin yhden startin Troyn kanssa kisaamassa ja totesin, että me ei olla enää me ;) Heikin kanssa niillä menee hyvin, joten mitäpä minä teen siellä sohlaamassa ja itteäni munaamassa.

Inkeri on siis mamma-lomalla. Ihan ilman läpivalaisua olen satavarma sen tiineydestä :) Pennut syntyvät heinäkuun alussa. Ne ovat yhteistyöprojekti Tronicin kanssa ja sitä kautta on myös kiinnostuneiden otettava yhteyttä.

Ihanaa on saada taloon pentusia, ihan ihanaa!! Ja meidän perheeseenkin jää yksi :)

Puppies expected in July Tronic Pepperina x Double J SamSam

Kevät yli odotusten!

Keväthän itseasiassa on vasta aluillaan, kaiketi kun rakeita satelee ;)

Molemmat koirat nousivat siis kolmosiin, Troy Heikin ohjaamana ja minä Inkin kanssa. Eikä tässä viellä kaikki; korkattiin kolmoset Kotkassa Inkin kanssa ja saatiin hyppyserti :)

Sen jälkeen on ollut vain yhdet kisat (HAU) jossa kerättiin kokemuksia ja lisättiin persjättöjä :D.
Eilen (3.5.) Troy ja Heikki pistivät myös valiokellon tikittämään ja saivat siis agisertin!!
Aivan huikeen hienoo! Olen niin ylpeä ja iloinen tästä kaikesta !
Kiitos Sannalle ja Heikille hyvistä treeneistä ja Troipan kisaamisesta ja ystävyydestä!

kuva; J.Penttinen

Kiitollinen olen Juha Oreniuksen kahden vuoden koulutuksesta, joka alkaa tuottaa tulosta (en taida olla ihan penaalin terävin kynä...). Toiveissa on myös päästä HAUn huippis-valmennusryhmään ensi syksyksi/talveksi. Siinä on ihan huiput kouluttajat myös; Pirjo ja Ville :)

kuva; J.Kiviharju

Ennen kaikkea tätä Huippistouhua on edessä kesä ilman kisaamista. Ei ollut oikein realistista odottaa SM-nollien kasaantuvan viellä tälle vuodelle, joten jätetään ne ensi kauden murheeksi/haasteeksi.

Inkerin, reilun vuoden vanhat pennut ovat pikkuhiljaa alkaneet käymään luustokuvissa ja olen enemmän kuin iloinen tähänastisista tuloksista; neljä kuudesta on kuvattu terveeksi!! Ja epäilijöille tiedoksi; myös OCDn osalta. Miten suurensuuri helpotus! Palaute jälkeläisistä on ollut huippu positiivista ja pian näitä raketteja alkanee näkymään kisakentilläkin, kukin omaan tahtiinsa sinne varmasti tiensä löytää.

Tätä kirjoittaessa olen orastavan flunssan kourissa. Kurkku on hirmusen kipeä, kuumetta ei ainakaan viel ole ollut. Tai nooh...Pentukuumetta kylläkin 

Molemmat koirat kolmosiin!!!

Lauantaina Heikki kävi yhden startin verran Troyn kanssa Kirkkonummen kisoissa.
Heikillä oli takana rankka viikko Itävallan korkeanpaikan treeniä ;) ja se kannatti!
Asenteella ja voittohan sieltä tuli ja mikä parasta puhtaalla radalla!!
Troy siirtyi näin kolmosiin!
Niin ihana koira kun se onkin ja rakastan treenata sen kanssa, niin kisatilanteet menee Heikin kanssa paljon paremmin. Toki Troy on aika tuulella käyvä ja joskus se kaahottaa Heikilläkin tulpat korvissa mihin haluaa, mutta yhteinen sävel alkaa löytyä. Siitä todisteena kaksi peräkkäistä nollavoittoa!

Inkerin kanssa suunnattiin tänään Porvoon kisoihin. Aikataulu oli iloisesti edellä ja pitkään ei tarvinnut ihmetellä kun oltiin jo rataan tutustumassa. Saviojan Annen hypäri muutamalla killerillä.
Olo oli ihmeen rauhallinen kun radalle lähdin ja tunne kantoi koko radan läpi. Mulla ei ollut kiire kertaakaan ja tein juuri niinkuin suunnittelin, en niinkuin kaikki muut ;) Ja plim!!! Nolla ja voitto!
Vain kaksi nollarataa tuli, että ei se liian helppo sitten ollut. Miinusaikaa tuli yhdeksän ja rapiat :D

Olen kyl niin onnellinen ja ylpeä koiristani. Iloinen olen, että pystyin tähän! Mulle ei sittenkään pysytetä "ikuisen kakkosluokkalaisen"-patsasta :)
Nyt tosin joudun sinne ammattilaisten sekaan. Isot luokat ja pitkät kisapäivät...
No, ehkä pitää harrastaa vähän kotimaan maakunta matkailua.

Kaksi tassua kolmosissa!

Lempäälässä tosiaan tuli eilen (sunnuntaina) käytyä aksaamassa kolmen radan verran.
Tuomarina oli Marjo Heino ja täytyy sanoa, että kivat oli radat!
Ekana oli hypäri, joka meni meidän osalta höyryjen päästämiseen. Ihan kaameeta kaahaamista oli ja siitä lopputulemaksi ansaitusti hyl.
Toka rata oli agirata, profililtaan erittäinkin looginen ja kiva, muutama tarkka paikka. Tunnelma radalla oli huomattavasti asiallisempaa kuin ekalla ja ajttelinkin lähtöviivalla, että tässä radassa ei ole mitään mitä me ei osattais. Eikä ollutkaan!
Kun tultiin maaliin luulin tuloksen olevan vitonen, koska olin kuulevinani muurin palikan krahnaus äänen. Kävi ilmi, ettei se ollutkaan tippunut ja niin me saatiin voittonolla!! Miinusaikaa oli 16 ja rapiat :)

Viimeinen ratakin vaikutti mukavalta; vähän teknisempi, mut aivan helposti tehtävissä. Erään kaveri kanssa kun siinä ratoja ootellessa juteltiin, niin tuli kauhea kammo, että jos nousutulos tuleekin :o !
Yhtäkkiä se tuntuikin ihan liian suurelta luokalta meille. Mitäs me siel sitte? Jänskättäisin kaikkia huippuja, jotka on niiiiin taitavia ja me niin amatöörejä. Luokat on suuria ja aikataulut sen mukasia... Toki, onhan se mun haave saada se kerran elämässään koira kisattua sinne kolmosiin, mutta juuri sillä hetkellä se alkoikin hirvittämään. Miälenvikast!
Tein siis kolmannelle radalle tosi taiteellisen ohjaussuunnitelman, ei mitään "varmanpäälle" valsseja ollenkaan. Arvelin vissiin, että näihin hifistelyihin se kyllä kaatuu. No, kuulkaa; ei kaatunut! Ink toimi kuin ajatus ja tuli kaikkiin ohjauksiin hienosti. Minun onneni (?), että se sujahti sitten väärään päähän putkea heti alussa niin ei tarvinnut sitä sertiä pelätä :D

Hyvä opetus mulle kuitenkin; kun vaan tekee niinkuin on treenattukin ja luottaa siihen niin homma toimii !
Hyvä fiilis, hyvä koira ja ajoittain minullakin oli hetkeni ;o)

LINKKI videoon vikasta radasta.

Ai niin! Onhan minulla tosiaan täällä kotona vieraitakin: Marian koirat Split ja Hupi.
He on olleet hoidossa meillä ennenkin ja hyvin on mennyt nytkin. Qra oli pari päivää tässä viel viidentenä ja kyllä se on jo lauma! Mut hyvin toimi lauma ja olen niistä kaikista niin ylpeä; kerrassaan mahtavia koiria

Jäällä juoksu VIDEO

Viellä vähän törkin :p

Melkoisen mielenkiintoisa keskustelu kehkeytyi facen puolella tuosta edellisestä päivityksestä.
Hyvä niin, vaikka keskustelun estraadin olisi suonnut olevan jokin julkisempikin. Se käytiin kuitenkin rakentavassa hengessä mielestäni.
Se mikä minua kasvattajana eniten tämän OCD-mörön kanssa ärsyttää, on sen kuulumattomuus pevisaan vaikka selkeesti se alkaa olla ongelma joka siihen ilman muuta kuuluisi.
Kaikki voivat "ostaa" sen hyvän omantunnon tai minkä ikinä kuvaamalla koiransa ja kertoa tai olla kertomatta kuvaustulokset. On siis turha jeesustella, että olen välinpitämätön moukka jos en kuvauta kasvattejani kauttaaltaan, sillä varjolla, että sillä olisi jalostuksellista merkitystä. Jossain postimerkin kokoisessa skaalassa voi ollakin, mutta jos rehelliset kuvaustulokset ( = virallisesti lausutut, SKLn jalostustietokantaan kirjatut) jäävät vain tällaisten pikku-blogien/kotisivujen salaisuuksiksi, ei niillä ole merkitystä isommassa kuvassa.
Jalostukseen vaadittavat tiedot pitäisi mielestäni löytyä sitä varten pystytetystä tietokannasta jossa ne ovat kaikkien halukkaiden löydettävissä. Ei ole mitään järkeä, että jokaista jalostusvalintaa varten pitäisi suunnilleen palkata salapoliisi, että saisi kaikki tiedot kaivettua. Erittäin skeptisesti suhtaudun epävirallisiin tietokantoihin, joihin on kerätty tietoja hajanaisista lausahduksista tai vastaavista joita joku innokas on blogeista haalinut kasaan.
Sen lisäksi on tietysti tuonnit, joiden kohdalla ei ole useinkaan varmaa tietoa siitä, että koiria olisi OCDn osalta kuvattu. Useinmiten teksti OCD free-ulkomaalaisilla kotisivuilla tarkoittanee, että ko koira ei ole oireillut vaivasta. Samanmoisen tekstin voi kuka tahansa liittää koiransa tietoihin kotisivuillaan, niin kauan kuin kuvia ei virallisesti lausuta ja merkitä viralliseen tietokantaan. Ja ainahan voi syyttää sitten sitä toista vanhempaa viosta, joita jälkikasvuun ilmestyy, sehän on aika yleinen ja ikävä tapa :/ .
 Keskustelussa edellisen päivitykseni tiimoilta tuli myös esille sekin, että OCDn periytyvyys ei ole sen yksiselitteisempää kuin esim. lonkkanivel dysplastiankaan. Myös ympäristöllä ( = liikunta +ruokinta) on osansa. Useinkin tapahtuu nimittäin, että A-lonkkaisista vanhemmista syntyykin niitä viallisia ja OCDfree vanhemmista niitä ontuvia tapauksia.
Tässä yksi aika osuva puheenvuoro fb seinältä;
" Jos joku "sairaus" tai "vika" on diskurssin pääaiheena, sitä vältellään ja sitä "sairastavat" koirat, sukulaiset ja jälkeläiset poistetaan jalostuksesta. Samalla lisätään jonkun toisen vielä keskusteluissa tuntemattoman tai vähäpätöisemmän sairauden osuutta lisääntyä populaatiossa. Ja miksi näin on. No siksi, että mitään sairautta tai vikaa vastaan ei voi käydä ellei tunneta niiden perinnöllisyyttä sekä sitä kuinka laajasti sitä populaatiossa esiintyy. Jos nyt jollain koiralla tai vaikka kymmenelläkin on joku vika, ei se ehdi millään levitä koko populaatioon tai myrkyttää kaikkia koiria. Yksittäisistä pentueista näitä asioita on vielä vaikeampi saada selville. Joten jos Heidi ei kuvaa jotain koiraa kokonaan hampaista varpaisiin, se ei todellakaan hetkauta bordercollieiden esiintymistä tässä maassa eikä muissakaan. Jos sen sijaan tällä koiralla olisi kymmenittäin jälkeläisiä ja varsinkin sairaita sellaisia myös kuvaamattomien koirien kanssa, paine kuvaamisen olisi omistajallekin jo melko selvää (mutta jokin linja jää helposti pois jalostuksesta mikäli siellä ei nyt satu olemaan muuten täydellisiä koiria, joissa moni pohtii astuttaako vai ei). Sairauksissa, joissa ympäristön ja perimän vaikutus on 50/60, ei koskaan päästä palsta tms kivenkatkuisten keskustelun kanssa puusta pidemmälle. OCD on sairaus tai vika muiden joukossa. Jos ette kestä elää epävarmuuksien kanssa, älkää kasvattako. Kohta tulee joku uusi hysterian aihe, odottakaa vaan "

 Ennen kuin tutkimukset tautien periytyvyydestä saadaan selville, saattaa olla, että minä olen jo mullan alla. Ennen niiden julkituloa on kaiketi vain koitettava parhaansa tai sitten laittaa pää peloissaan pusikkoon...?
Ja ennen virallisesti lausuttuja kuvia jalostus lepää tämän ongelman osalta blogien/kotisivujen kirjoitusten varassa ( ja sen varassa mitä on jätetty kirjoittamatta!) ja juorujen seulomissessa.

Terveys puhuttaa.

Niin se aina tekee, mitä tulee koiriin. Aihe tuntuu olevan kovin tulenarka ja liekit leimahtavat keskusteluissa todella nopeasti. Vaikka niin tuntuu olevan jos keskustelu on hiukankin kriittistä, eikä vain onnittelua yms. Tosin en tiedä pystynkö itsekkään asiaa käsittelemään tyystin kiihkottomasti. Tuskin.

Omien kasvattien ikä on ihan pian täysi virallisten terveystutkimuksien vaatimuksiin. Minun kontollani on tietysti sijoitus narttujeni kuvaus. Lähtökohtaisesti jo persaukisena ihmisenä ei ole oikeastaan edes varaa kuvata koiraa päästä hännän päähän ja toisaalta; haluanko edes?
Toki se on jokaisen ihan oma asia mitä kuvaa ja kuinka paljon, mutta keskustelun tiimellyksessä olen joutunut ihmettelemään; etsitäänkö terveyttä vai sairautta? Jos joka koirasta ja sen koko rangasta pitäisi olla verrokkikuva m a h d o l l i s t e n vammautumisten varalle, kuullostaa se minusta rahastukselta. Ja eikö ne lääkärit kuitenkin ole ammattilaisia alallaan, jotta voivat tulkita kulloisetkin kuvat ja vammat?
Minun koirieni osalta siis PEVISA-vaatimukset riittävät = lonka/kyynerkuvat. Muutoin koira on minulle terve kunnes toisin todistetaan.
Näin kävi ekalle borderileni Tatulle, joka alkoi oirehtimaan irtopaloista n. 2 vuotiaana...Ehkä aijemminkin. Se ei ontunut, eikä valittanut. Ainoa oire oli takajalkojen teputtelu kun se kumartui juomaan tai syömään kupistaan.Se myös istui hassusti. Kinnernivelistä löytyneet irtopalat (ELL T.Talvio) aiheuttivat sekudääristä kipua selkään, josta oire.

(foto:H.Seppä)

Toinen luustomurhe tuli heti seuraavan borderin myötä. Tuubi kuvattiin D-D lonkkaiseksi ja oikealla myös nivelrikkoa. Monet harrastavat agilitya huonoista lonkista huolimatta, mutta itselleni en pystynyt perustelemaan lajin tarpeellisuutta Tuubin elämässä, jos kohta minulle se oli isku vasten kasvoja. Tuubin kanssa uppouduimme tokon ihmeelliseen maailmaan ja se oli kaikkinensa hienoa aikaa, valmennusrenkaan leirit ja SM-kisat ja kaikki.

Troy kuvattiin terveeksi luustoltaan. Yksikään fyssari, ei edes Piira ole löytänyt siitä ikinä jumin jumia! Lääkärissä se on käynnyt vain kastraatiossa ja rokotuksilla. Mikään rtg-kuva ei kertonut haastavasta luonteesta joka sillä on. Nyt kun se on liki 8v voisi sanoa sen olevan parhaimmillaan kaikinpuolin Pitkä tie!

(hahaha, edustuskuva :D )

 Ink on terve luustoltaan myös, eikä sillä ole minkäänmoisia muitakaan vaivoja ollut. Luonne on ihan paras mahdollinen ja joka viikko (vähintäänkin) mietin miten onnekas olen kun sain käsiini tuollaisen koiran :).

Varmasti sitä kuiskutellaan kuinka hyvä agilitykoira se on ja kuinka se menee hukkaan kanssani, kun ei taidot riitä sen luotsaamiseen maailma huipulle, edes piirikunnan tasosta ei voida puhua. Mutta elämä on niin paljon muutakin kuin suorittamsta ja suoriutumista!!

Keskustelu terveydestä ja agilitysta kiihtyi taas Vuorelan Lotan blogi-kirjoituksesta, jossa hän pohti syitä yhden agilitykoiran uran päättymiseen johtaneisiin syihin. Kirjoituksessa oli paljon asiaa ja paljon hifistelyä mielestäni. Niitä nyt enempiä ruotimatta on vain todettava, että yksikään koira ei lähde treenihallille yksinään, tuskin edes tekee esteitä itekseen vaikka ne ois omalla pihalla tarjolla kokoajan. Meillä ainakin saa kaikki esteet olla ihan rauhassa ellen  m i n ä   halua joitain temppuja teettää. Eli oisko vastaukset kumminkin siel peilissä...?
Oli miten oli, ei minunkaan mielestä ole mitään järkeä siinä kiireessä mitä nuoren koiran kanssa pidetään tänäpäivänä. Raviurheilu puolelta voidaan katsoa kuinka pitkäikäisiä urheilijoita varhain menestyneet hevoset ovat. Rankan treenauksen tuloksena ne siirtyy siitokseen tai harrastehepoiksi jo varhain kun pää ja/tai kroppa ei kestä.
Koirapuolella ei tietysti suoranaisesti ole kyse rahasta kuten raveissa, vaikka kyllä aglityn ympärillä pyörii jo melkoisia summia ja monelle se on ammattikin. Näin se kyllä lataa paineita nopeaan menestymiseen niin ammattilaisten kuin heidän oppilaidensakin niskaan.
Ja mitä tulee vammautumiseen eri lajeissa...Oman rotuni osalta voin sanoa, että nuo elävät aikamoisen itsetuhoista elämää ihan kokoajan; metsässä, pellolla, jäällä, missä tahansa aina mennään niin kovaa kuin päästään. Ja kyllä; koira on luotu liikkumaan!

Toivon todella hartaasti kasvattieni terveyttä! Tottahan toki se on minule kasvattajana huisin tärkeää.
Olipa tulokset mitä vain, niin ennen kaikkea toivon pikku-Karmiwille onnellista elämää, minkä tahansa tekemisen parissa ja ihan kaikesta ei tarvitse edes kilpailla eikä menestyä kuin omiksi tarpeiksi ;o)