maanantai 18. elokuuta 2014

Syksyä!

Kesä olkaa olla taputeltuna taka-alalla ja mukava ja lämmin se on llutkin!
Jotkut narisivat, että oli lomalla liian kuuma kun ei mitään jaksanut, mutta mun mielestä asenne kysymys.
Kävin salilla ja juoksentelemassa koko kesän, kelistä riipumatta. Mun lomalla satoi kuitenkin veden lisäksi myös lunta, että kyllä Suomen suveen mahtuu :) .

Inkerin pennut muuttivat Tronic-Pirjon luo kaksi viikkoisina ja Ink tottakait mukana. Nyt ne ovat kuuden viikon ikäisiä piraijoja ja kyyti on kylmää!

Mahtava pentue se kyllä on, rakenteellisesti, fyysisesti tasaisia, luonteistakaan ei hypi silmille kuin narttujen suurempi dominanssi. Uusiin paikkoihin ne marssii kuolemaa halveksuen, häntä pystyssä, yksin ja yhdessä. Aivan mainioita kyllä kerrassaan!


Pink ja Ink muuttavat kotiin kunhan kaikki pennut ovat lähteneet. Mulla ei ole kiire ja mieluusti soisin, että Pink saisi painia sisarusten kanssa mahdollisimman pitkään. (paitsi, että oli niitä niin kauhee ikävä, että hain ekana :o haaahaahaaa ;> )

Kotiuduttuaan on pennun varalle suunnitelmia alkavasta toko urasta. Sieltä aloitellaan ja nähtäväksi jää minne päädytään.
Ihanaa on saada mun kainaloinen Inkeri myös kotiin! Se on hoitanut pentujaan niin hyvin, että jos oisin koira niin kyllä Inkin pentuna ois hyvä olla :)
Kuntoa aletaan sitten kohottamaan, jotta voitais alkaa tavoittelemaan ens kesän SM-kisoja. Viimeksikin kuntoutuminen kävi ripeästi, toivotaan, että nytkin.

Iloinen uutinen oli myös, että Guessin lonkat ja kyynärät kuvattiin terveeksi, eikä muitakaan vikoja löytynyt.

Voi miten ihanaa onkaan saada pentu taas taloon! Ihan parasta, että se on vielläpä Inkin ja SamSamin pentu :)


Täsmälliset pennut!

 Merri x Erica pennut syntyivät täsmällissti ensimäisenä laskettuna päivänä eli 22.12. ja ovat nyt reippaita viikon ikäisiä pötkylöitä. Sald...