Omien kasvattien ikä on ihan pian täysi virallisten terveystutkimuksien vaatimuksiin. Minun kontollani on tietysti sijoitus narttujeni kuvaus. Lähtökohtaisesti jo persaukisena ihmisenä ei ole oikeastaan edes varaa kuvata koiraa päästä hännän päähän ja toisaalta; haluanko edes?
Toki se on jokaisen ihan oma asia mitä kuvaa ja kuinka paljon, mutta keskustelun tiimellyksessä olen joutunut ihmettelemään; etsitäänkö terveyttä vai sairautta? Jos joka koirasta ja sen koko rangasta pitäisi olla verrokkikuva m a h d o l l i s t e n vammautumisten varalle, kuullostaa se minusta rahastukselta. Ja eikö ne lääkärit kuitenkin ole ammattilaisia alallaan, jotta voivat tulkita kulloisetkin kuvat ja vammat?
Minun koirieni osalta siis PEVISA-vaatimukset riittävät = lonka/kyynerkuvat. Muutoin koira on minulle terve kunnes toisin todistetaan.
Näin kävi ekalle borderileni Tatulle, joka alkoi oirehtimaan irtopaloista n. 2 vuotiaana...Ehkä aijemminkin. Se ei ontunut, eikä valittanut. Ainoa oire oli takajalkojen teputtelu kun se kumartui juomaan tai syömään kupistaan.Se myös istui hassusti. Kinnernivelistä löytyneet irtopalat (ELL T.Talvio) aiheuttivat sekudääristä kipua selkään, josta oire.
(foto:H.Seppä)Toinen luustomurhe tuli heti seuraavan borderin myötä. Tuubi kuvattiin D-D lonkkaiseksi ja oikealla myös nivelrikkoa. Monet harrastavat agilitya huonoista lonkista huolimatta, mutta itselleni en pystynyt perustelemaan lajin tarpeellisuutta Tuubin elämässä, jos kohta minulle se oli isku vasten kasvoja. Tuubin kanssa uppouduimme tokon ihmeelliseen maailmaan ja se oli kaikkinensa hienoa aikaa, valmennusrenkaan leirit ja SM-kisat ja kaikki.
Troy kuvattiin terveeksi luustoltaan. Yksikään fyssari, ei edes Piira ole löytänyt siitä ikinä jumin jumia! Lääkärissä se on käynnyt vain kastraatiossa ja rokotuksilla. Mikään rtg-kuva ei kertonut haastavasta luonteesta joka sillä on. Nyt kun se on liki 8v voisi sanoa sen olevan parhaimmillaan kaikinpuolin Pitkä tie!
(hahaha, edustuskuva :D )
Ink on terve luustoltaan myös, eikä sillä ole minkäänmoisia muitakaan vaivoja ollut. Luonne on ihan paras mahdollinen ja joka viikko (vähintäänkin) mietin miten onnekas olen kun sain käsiini tuollaisen koiran :).
Varmasti sitä kuiskutellaan kuinka hyvä agilitykoira se on ja kuinka se menee hukkaan kanssani, kun ei taidot riitä sen luotsaamiseen maailma huipulle, edes piirikunnan tasosta ei voida puhua. Mutta elämä on niin paljon muutakin kuin suorittamsta ja suoriutumista!!
Keskustelu terveydestä ja agilitysta kiihtyi taas Vuorelan Lotan blogi-kirjoituksesta, jossa hän pohti syitä yhden agilitykoiran uran päättymiseen johtaneisiin syihin. Kirjoituksessa oli paljon asiaa ja paljon hifistelyä mielestäni. Niitä nyt enempiä ruotimatta on vain todettava, että yksikään koira ei lähde treenihallille yksinään, tuskin edes tekee esteitä itekseen vaikka ne ois omalla pihalla tarjolla kokoajan. Meillä ainakin saa kaikki esteet olla ihan rauhassa ellen m i n ä halua joitain temppuja teettää. Eli oisko vastaukset kumminkin siel peilissä...?
Oli miten oli, ei minunkaan mielestä ole mitään järkeä siinä kiireessä mitä nuoren koiran kanssa pidetään tänäpäivänä. Raviurheilu puolelta voidaan katsoa kuinka pitkäikäisiä urheilijoita varhain menestyneet hevoset ovat. Rankan treenauksen tuloksena ne siirtyy siitokseen tai harrastehepoiksi jo varhain kun pää ja/tai kroppa ei kestä.
Koirapuolella ei tietysti suoranaisesti ole kyse rahasta kuten raveissa, vaikka kyllä aglityn ympärillä pyörii jo melkoisia summia ja monelle se on ammattikin. Näin se kyllä lataa paineita nopeaan menestymiseen niin ammattilaisten kuin heidän oppilaidensakin niskaan.
Ja mitä tulee vammautumiseen eri lajeissa...Oman rotuni osalta voin sanoa, että nuo elävät aikamoisen itsetuhoista elämää ihan kokoajan; metsässä, pellolla, jäällä, missä tahansa aina mennään niin kovaa kuin päästään. Ja kyllä; koira on luotu liikkumaan!
Toivon todella hartaasti kasvattieni terveyttä! Tottahan toki se on minule kasvattajana huisin tärkeää.
Olipa tulokset mitä vain, niin ennen kaikkea toivon pikku-Karmiwille onnellista elämää, minkä tahansa tekemisen parissa ja ihan kaikesta ei tarvitse edes kilpailla eikä menestyä kuin omiksi tarpeiksi ;o)
8 kommenttia:
mielenkiintoista, eikö mielestäsi olkia kannata kuvata? onhan pentujen isä jättänyt ocd:tä eikä vaiva ole ihan pieni bordercolliepopulaatiossa..
Oireettomat olkapäätkö?
Ja sittenkö ne oireettomat pitäis leikata?
Eli etsitään sairautta?
Ja mitä tulee kokemukseeni niin kintereetkin kannatais kuvata.
Päästä häntään?
Ja viel on lisättävä;
Jotta olkapäiden ja kaikkien muidenkin rangan osien kuvaus palvelisi jalostusta, olisi ne lausuttava virallisesti ja näinmuodoin niiden tulisi päätyä jalostustietokantaan. Eli kun ne tulevat pevisaan pakollisiksi ne palvelevat tarkoitustaan.
Nyt mennään omatekoiten tietokantojen turvin jonne toinen ilmooittaa koiransa ja toinen ei...Vaiva on valitettvan yleinen, mutta ilman yhtenäistä tietokantaa mennään "mä kuulin, että..." -jutuilla :/
Toistan siis itseäni; terve kunnes toisin todistetaan.
Pakko kommentoida vähän juuri sen ocd:n suhteen. Mie uskon, että olkanivelten kuvaaminen tulee jossain vaiheessa vähintäänkin suositukseksi bortsuilla, jotka jalostuskoiria, ja nimenomaan suositukseksi kuvata nuorena. Miksikö olkanivelet: olkanivel on yleisin, ja koska iso nivel, jää helpommin pimentoon koska oireettomia on. Kintereessä/kyynäressä/polvissa koirat oireilevat herkemmin ja näin ollen nämä tapaukset tulevat esille ilman oireettomien kuvaustakin yleensä.
Miksikö nuorena: osa leesioista täyttyy ja röntgenologisia muutoksia ei näy välttämättä enää yli 2- vuotiailla.
Oireettomia ocd-tapauksia tulee kuvattua silloin tällöin, yllättävänkin usein, ja fakta on se, että oireettomuus ei tee niistä yhtään sen terveempiä geneettisesti kuin niistä, jotka ovat oireilleet/leikattu. Vaiva on rodussa selkeä ongelma, ja kuvaaminen on varmasti halpa ja helppo keino skriinata ja saada tietoa lisää. Ehdottomasti suosittelen kuvaamista, nimenomaan rodun eteenpäin viemisen vuoksi, oli yhdistelmä riski tai ei!
Juu, kuvaaminen olisi viisasta jos se olisi virallista. Nyt sitä tietoa kerätään ei-faktisiin tietokantoihin ihmisten blogeista löytyvien tarinoiden perusteella, ei aina edes omistajan ilmoituksena. Sama koskee epillepsia tietokantoja. Kun kaikki tieto ei ole käytettävissä se ei palvele jalostusta kuten olisi tarkoitus. Esimerkiksi Mun Q-pentue oli jo maailmalla kun löysin fb:stä muut-viestit laatikon ja sieltä viestejä siitä, mitä oli joku kuullu, että saattaa Dewi Tweed jättää... Ravipuolella olen touhunnut minäkin ja irtopalat on siellä tosian arkipäivää. Kysyin kerran kasvattajalta, jonka palveluksessa olin, vaikuttaako löydökset/leikkaukset jalostukseen/siitä pois jättämiseen? Vastaus oli ei. No, mene ja tiedä. Pointtini kumminkin on, että toivon todella tärkeiden kuvausten tulevan pevisaan, jotta tieto kulkeutusi kaikkien käyttöön.
Olen Heidin kanssa samoilla linjoilla. Ocd:n peritymistä kun ei ole missään pystytty todistamaan Miten sitten kun terveillä koirilla on ocd sairaita pentuja? Toinen asia joka tulisi selvittää on pentujen 7 ensimmäisen viikon liikunnan määrä ja 1 vuoden liikunnan määrä ja sitten vasta niiden tulosten perusteella alkaa tekemään johtopäätöksiä.
Muutin blogin asetuksia sulkemaan pois anonyymit kommentaattorit.
En tiedä mitään typerämpää kuin esittää besservisser-mielipiteitä anonyyminä.
Minä olen täällä omalla nimelläni ja naamallani. Jos on asiaa odotan samaa muiltakin suunsa avaajilta. Se on vähintäänkin kohtuullista.
Mitä ilmeisimmin mielipiteeni ärsyttää montaa ja hyvä niin; syntyy keskustelua. Sen toivon jatkuvan hyvässä hengessä ja rakentavasti.
Ne joilla on "parempia" tietoja ja mielipiteitä kuiskikoon edelleen nurkissaan jos ei ole munaa tehdä sitä omalla nimellä.
Ugh, olen puhunut. Taas. ;)
Lähetä kommentti