tiistai 1. tammikuuta 2013

Vuosi vaihtuu, vaihtuuko mikään muu..?

Hyvää alkanutta vuotta 2013!!
Vuosi on hyvin nuori ja jo tässä edellisen loppuessa tuli mietittyä menneitä ja tulevia.

Edellinen vuosi vaihtui tropiikin lämmössä Khao Lakissa. Sieltä alkanut vuosi on koiratouhuilun kannalta ollut Inkerin vuosi. Kisattiin aksassa ja kokonaista yhdenkerran myös tokossa ;).
Troyn kanssa en ole juurikaan kisannut. Sen kuumuminen kisapaikalla ei sovi mun luonteelle ja niinpä sen ohjaksissa onkin ollut Mäkelän Taija. Hienosti pari on kisannutkin, mutta kuumuminen aiheuttaa keskittymisen herpaantumisen ja rimat lentää :o/ .
Inkeri käyttäytyy kisapaikoilla ihan yhtä hyvin kuin missätahansa muuallakin ja on todella rauhallinen aina siihen asti kun lähtölupa tulee. Silloin kipinät lentää (usein myös rimat) ja kyyti on kylmää. Ihanneajat eivät siis varsinaisesti tule olemaan ongelma, mutta onhan niitä muuttujia muitakin...
Tähän ongelmaan, eli ohjaukseen olen koittanut saada apua sitenmiten omat resurssit riittävät. Kesällä meillä oli loistava omatoimiryhmä, jota Taija kävi koutsaamassa silloin tällöin. Inkeri vaan alkoi lipeemään lapasesa yhä pahemmin. Kuopiossa agirodussa se oli aivan reikäpää, ei kontrollia ja siitä suivaantuneena sain puristettua sen ainoan kontrolloidun nollan HAU openissa.
Kaikenmoista kurssia ja ryhmää ois toki ollut syksylläkin tarjolla. Pyrin oman seuran SM-ryhmään, mutta jo etukäteen oli selvää ettei sinne yhdellä nollalla ole asiaa. Ulkopuolisten koulutusten hinnat on karanneet mun käsistä ihan tyystin. Eräässäkin, ehkä yhdessä niistä kalleimmista koulutuksista, jonne ajomatkaakin oli, kuuntelin kouluttajan monologia kun hän pohti "tulinko palkanneeksi koiraani siitä vai tästä". Jokainen minuutti maksoi reilut 2€...Kallista pohdintaa sanoisin...Mutta joo, kysyntä luo tarjonnan ja minä, pienituloisena ihmisenä olen siitä kelkasta ulkona kuin lumiukko.
Kun ei SM ryhmän ovet auenneet oli keksittävä jotain muuta opastusta. Sitä löytyikin AgilityAkatemiasta ja pääsin Oreniuksen Juhan koulutukseen. Sinnepä olen ajellut kerta viikkoon ja olen ollut tosi tyytyväinen. Hinta/laatusuhde on kohdillaan. Näin varmasti jatketaankin Inkerin kanssa kevät kausi.

Agilityn "hiekkalaatikko" on Suomessa vain kovin pieni. Onneksi laatikolla lapioitaan heittelevät itseäni paljon suuremmat tekijät. Laatikko on käynnyt pieneksi ja sora lentää.. Millään muotoa ne ei mielestäni minua koske, nämä " huippujen " välienselvittelyt, mutta alkaahan tämä olla sellasta naurettavaa leiriytymistä sinne ja tänne. Minä olen kuitenkin vain harrastuksestani nauttiva tätiliitäjä ja teen ratkaisut lähinnä sen mukaan mihin minulla on mahiksia ja varaa.

Tokosta koitan taas kevään tullen innostua.Tokon etu on aina se, että sitä voi harrastaa menemättä kotia kauemmas. Innostus vain puuttuu ;).
 Aika, joka ennen meni lasten kuskaamiseen heidän harrastuksiinsa, on vaihtunut omiin kuntoilutreeneihin. Kahvakuula ja kuntosali vievät aikaa useampana iltana viikossa. Yritän kuitenkin käydä myös itekseni hallilla koirien kanssa edes kerran viikossa. Olen vaan tosi surkea yksin treenaaja. En saa oikein mitään järkevää aikaiseksi. Se toki sitten näkyy tuloksissakin. Jos sitten panostais kaiken ajan aksaan ja jättäis kuntoilun, ei jaksais töissä, ei missään. Ei pysyis perässä sitäkään vähää. Hirveä ajan ( ja rahan!)puutteen dilemma :(

Inkerin tulevan vuoden suunnitelmissa on tosiaan ekat pennutkin. Siinä missä tuontiuros viime keväänä oli riski on sitä tämäkin. Mutta kaiketi joskus osuu jokin auringon säde tähänkin risukasaan. Tässä kohtaa ei voi kuin toivoa! Ihan lottoamistahan tämä kaikki on.
Tulevalta vuodelta toivon paljon uutta oppia, uusia tuttavuuksia ja paljon hyviäkin hetkiä.
-Ja jos nyt jokin tänävuonna vaihtuu, niin ehkä ohjaaja Inkerin ohjaimissa agilitykisoissa ;o)

Onnea ja menestystä kaikkille vuoteen 2013!


5 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Elä nyt luovuta, Roomaan on monta tietä. Sirpa (hänellä on Suvin pentu Pörje) lanseerasi blogissaan ihanan termin, jonka aion omia. Hänestä ei ole raivoagiin, vaan on enempi "love&peace" agility ihminen- siinä meille kaikille agilitytavoitetta kentällä ja sen ulkopuolella! (ja mulle se raivoagi on niinkuin luonnostaan omempi:)).
t. Minna

Maidog kirjoitti...

Koiraharrastus on meille kaikille; karvaisille ja karvattomille! Onnenpotku vuoteen 2013!

Anonyymi kirjoitti...

No niin Heidi, kaikille meille tulee (kai) näitä pessimistisiä agilityfiiliksiä. Ink (ja Sola) on vielä niin nuoria, että ajatellaan, että hitaasti hyvä tulee. Ja jos ei tule, niin so what. Mikä se on se tila mihin olet tyytyväinen? Pitääkö sen olla nollarata aina, eikö hyvä treenipätkä riitttäisi? Enhän mäkään ole tehnyt kuukauteen mitään. Pikkuhiljaa, yksi este, toinen, kolmas kerrallaan eteenpäin. Nyt selkiytät ja karsit ajatuksiasi, peruna kerrallaan, sano. Kun sulta palaa hihat, niin se heijastuu koiraan. Kun sinä olet positiivinen (sinä olet!), niin koirakin on "happy". Älä nyt mieti muita, äläkä välttämättä aseta mitään tavoitteita, nauti nyt siitä, että pääset ja pystyt liikkumaan ja sulla on terve koira. Love and peace-tyyppi, Kaisa

Heidi M kirjoitti...

Oot Kaisa hirween oikeassa, kuten myös edelliset rouvat :)
Eikä tässä siis sen suurempaa masennusta; on vaan taas kiven alla usko omiin kykyihin, kun se tie on kuitenkin kuljettava pidemmän kautta. Eli; jos ois vaikkapa rahaa vois ostaa koulutusta paljon enemmän, halliaikaa paljon enemmän jne.
Hihat kärisee juu kun koira karkaa lapasesta time after time. Se on niin pal pätevämpi kuin minä ja siksikin ansaitsis paremman kartturin. Mutta täältä on ennenki ponnistettu, pintaa ei aina tavoiteta, mutta auringon kimmellys pinnan tuntumassa riittää minulle varmasti :D

Anonyymi kirjoitti...

Heidi, ei se määrä vaan se laatu ratkaisee treenatessa! =)

-Taija-

Täsmälliset pennut!

 Merri x Erica pennut syntyivät täsmällissti ensimäisenä laskettuna päivänä eli 22.12. ja ovat nyt reippaita viikon ikäisiä pötkylöitä. Sald...