Karjalan agit

Matkattiin lauantai aamuksi Lappeenrantaan agikisoihin Troippasen kanssa. Luvassa oli kolme kisaa joista yksi hypäri.
Tuomarina oli S.Topra. Eka agirata oli oikein jouhee ja kiva. Mini ja medi luokkia katsellessa murehdin alun hyppykuviota, mutta se olikin ihan pala pannukakkua kun pääsi tutustumaan. Todellisuus oli kuitenkin toista. Homma kaatui toiseen pelon kohteeseen, puolessa radassa olleeseen pussiin. Troy tulla tykittää sieltä niin lujaa ulos, että tyrkkyhyppy oli iha sen edessä ja sinne se meni, ennenkuin mä sain suutani auki saati, että oisin kerenny eteen.

No, toiveet tokassa radassa, joka oli tosi kiva ja alkoi ihan samallalailla kuin eka. Sivusta seuranneet sanoivat mun kääntäneen päätä kun katsoin eka rimaa joka tuli alas... Tiedä häntä, mutta koska otin tämänkin alun ihmisnuolella, Troy arveli vissiin viksuna poikana kyseessä olevan uusintarata ja se paineli ekan radan profiilin mukaisesti ihan toiseen suuntaan taakseen katsomatta :o/

Tästä oli jo vaikea toipua. Asiaa ei lainkaan helpottanut kannustavan aviomieheni lupaus, että harrastus loppuu mikäli hyllyjä kokopäiväretkeltä tulee... Meinasin perua hypärin, mutta sain itseni kasattua (+ itsetunnon rippeet, joita ei paljoa ole...) ja tutustuin rataan.
Rata oli just sellainen painajainen; suoraa hyppytykitystä ja keskeltä 90asteen kääntöjä. No, soitellen sotaan. Yli puolenvälin rata menikin kuin unelma, Lujaa mentiin mutta virheettä ja jopa hallitun näköisesti ;o). Putken jälkeisen renkaan Troy kuitenkin ohitti ja hyppäs seuraavan = hyl. Tein loppurada kuitenkin ja oikein onnistuneen poispäin käännön kepeiltä putkelle joka oli ihan kuolleessa kulmassa. Olen siis jo pystynyt löytämään jotain positiivistakin ;)

Yhtään ei lohduttaut kanssa kisaajien todistelut "mahtavan nopeasta, upeasta, -eihän-teille-kukaan-pärjää" jutuista. Kyllähän sen tokikin olen tajunnut jo aikaa sitten, että minä se heikkolenkki tässä olen ja esteenä tuloksille. Kun vaan oppis ja osais....