tiistai 24. huhtikuuta 2012

Birk has left the building.


Niin muutti pikkuruinen prinssimme Birk kauas Pohjois-Karjalaan :( .Ikävähän sitä ihmeellistä, aamuvirkkua puolan poikaa tuli.
Viikon yhteiselosta päälimmäisenä mieleen jäi tietynlainen järkevyys. Se ei hösännyt mitään, ei kouhkannut vaan tutustui asioihin taakseen katsomatta, rohkeasti. Joskus se kannatti, joskus tuli turpiin, mutta yhtäkaikki tämä on Birkin tapa kohdata asioita ;). Kun se pääsi sinuiksi matkustamisen kanssa en kuullut siitä juuri mitään ääntä. Ei vinkumista (ekoilla kerroilla siis vinkui autossa), ei haukkumista, ei mitään. Hyvä! Leikkiminenkin sujui, mutta ei lisännyt merkittävästi kierroksia. Huonona puolena on kivien syönti :/. Sitä sai tosissaan vahtia, ettei se niellyt niitä. Vähän väliä kaivoin murikoita sen suusta. Myös kakka maistui, yäks!
Inkeri oli ihan loistava hoito-täti ja paini ja pelas sen kanssa väsymättä :). Troy koitti olla huomaamatta koko natiaista ja se mahtoi tuulettaa kun auton nokka lähti kohti Joensuuta ;D
Birk sai  loistavan kodin Ninkan ja Lassen luota. Innolla odotan millainen nuorukainen hänestä kehittyy.
Tässä muutama kuva viimeviikolta.

Birk has moved to Ninkas. We miss him a lot and his happy and lively character. What clever little guy he is!
I wish him all the best in his life  . Fortunately Ninka is updateing her blog quite often, so we`ll know how he is doing.
Here is some pics from last week.
Troy wasn`t so happy to have a puppy around. Still, he was very patient with him.














       Ink was the best nanny ever! She was was by his side
                                                                                 all the time. How cute is that! :)

2 kommenttia:

Ninka kirjoitti...

Hyvin osuvasti kuvasit Birkin luonnetta, josta joka päivä paljastuu uutuuksia, pääasiassa kivoja sellaisia. Birkin luonne vaikuttaa erittäin ideaalilta, se on energinen, vauhdikas, rohkea ja taistelutahtoinen mutta kuten sanoit, myös järkevä. Ihana koira! Tuskin maltan odottaa mitä siitä vielä tulee!! Birkiltä oikein villit suukottelut koko poppoolle! Toivottavasti nähdään taas pian :) T. Birk ja muu lauma

Heidi M kirjoitti...

Äläs muuta sano; ihanaa nähdä millanen regee-miäs siitä tuleekaan ;). Tosi tyytyväinen olin ensivaikutelmaan!

Täsmälliset pennut!

 Merri x Erica pennut syntyivät täsmällissti ensimäisenä laskettuna päivänä eli 22.12. ja ovat nyt reippaita viikon ikäisiä pötkylöitä. Sald...